N:o 2132

Maanantai 2018-12-17
Edellinen - Seuraava - KAIKKIIN 1999 ALKAEN!

2018: Ministeri Anne Berner ei valvonut. Hurmahenkisyyttä tietojen luovuttamisessa.

Muistuttaa ministeri Tuija Braxin vaalimunausta sähköisessä äänestyksessä.

"Pomo on kuitenkin vastuussa sonnastakin, jos sitä päälle levittyy.

Kiemurtelu tässä asiassa on surkeaa, mutta ah niin suomalaiseen kulttuuriin kuuluvaa, munausten tekijät jatkavat toimiaan."

Lue!






Kuvat: Pertti Manninen,

Kuvasarjat

Topautoosat.fi


Renkaat.com


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen

nettisanomat @hotmail.com

Kävijätilastot:
150560

EXTRA: Arkisto 1999: Eikö kukaan uskalla kertoa Helsingin Sanomille sen jääviydestä kirjoittaa Helsingin keskustan kaavoituksesta? LUE!

Suomessa 2018: Presidentti palkitsi linnakundin korkeimmalla kunniamerkillä.

Tasavallan Presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari on päättänyt antaa 6.12.2018 ansioituneille ...

Suomen Valkoisen Ruusun I luokan komentajamerkki
Aarnio-Wihuri, Antti Ilmari, hallituksen puheenjohtaja, Kaarina


Pääkirjoitus.
Suurmestari Sauli Niinistö on siis jo toiseen kertaan, pitänyt Wihurin hallituksen puheenjohtaja Antti Aarnio-Wihuria hyvämaineisena ja henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan keskitason yläpuolella olevana henkilönä.


Lue!





Sauli Niinistö ja Antti Aarnio-Wihuri.
Kuvat presidentin kansliasta ja Seiskasta.


Hallituksen puheenjohtaja Antti Aarnio-Wihuri on saanut vankilatuomion törkeästä veropetoksesta 1990-luvulla, josta tietoja on vaikea löytää. Google-haulla löytyi kyllä tietoa asiasta, kun osasi etsiä myös "vero-
petoksella". Löytyi vain Helsingin Sanomien nykyistä Aarniota, Jari Aarniota tutkivan toimittaja Susanna Reinbothin artikkeli maksumuurin takaa "Antti Aarnio-Wihurin veropetos-
tuomio lieveni ehdolliseksi", josta katkelma.

Lue!



Autovanhus ja muitakin Kuvasarja



Lasi jäässä ja muitakin Kuvasarja

Erikoiskuljetus Kuvasarja

Mikael Jungner peukuttaa Kuva


Erikoiskuljetus. Kuvasarja



Yle. "Brexit. Voimmeko päätellä jotain ilmeistä? "Hän on ahdistuneen oloinen". Kuvasarja
Arkisto 1999. Harry Harkimo Lue!

Mikä maa, mikä valuutta!
Pääministeri Juha Sipilä: "Olen aika tavallinen suomalainen mies, ja sellaisena haluan pysyä".
Lue!


Mikä maa, mikä valuutta!
Pääministeri Juha Sipilä: "Olen aika tavallinen suomalainen mies, ja sellaisena haluan pysyä".
Lue!

2018: Ministeri Anne Berner ei valvonut. Hurmahenkisyyttä tietojen luovuttamisessa. Muistuttaa ministeri Tuija Braxin vaalimunausta sähköisessä äänestyksessä.

Joulukuu 17, 2018

Ministeri Anne Berner ei valvonut. Hurmahenkisyyttä tietojen luovuttamisessa. Muistuttaa ministeri Tuija Braxin vaalimunausta sähköisessä äänestyksessä.

Ero on kuitenkin siinä, että ministeri Tuija Brax ajoi ammattitaidottomuuttaan innokkaasti sähköistä äänestystä kunnallisvaaleissa, joita sitten jouduttiin uusimaan ainakin kolmessa kunnassa. Ministeri Anne Bernerin ei tiedetä ajaneen innokkaasti, ainakaan vielä, ihmisten ajokorttitietojen antamista julkisuuteen vain kuin siltä osiltaan, että ajo-oikeuden voisi tarkistaa kuka tahansa milloin tahansa. Bernerin synti on siinä, ettei hän valvonut tarpeeksi hyvin tietojen julkistamisen toimeenpanoa vaan luotti virkamiehiinsä. Hän ei ollut tarpeeksi varovainen ja hän hyvin tietää, että pomo on kuitenkin vastuussa sonnastakin, jos sitä päälle levittyy. Kiemurtelu tässä asiassa on surkeaa, mutta ah niin suomalaiseen kulttuuriin kuuluvaa, munausten tekijät jatkavat toimiaan.

Aivan niinkuin ministeri Brax, jonka toiminta vaalisalaisuuden rikkomisessa olisi ansainnut syytteen valtakunnan oikeudessa. Niissä vaaleissahan oli käytössä niin sanottu vaaliavain, jolla päästiin tutkimaan äänestäjän antamaa ääntä, vaikka kuinka monen lukon takaa ja vaikka kuinka monen virkavastuulla toimivan virkailijan läsnäollessa, mutta kuitenkin. Tämä jäi sen muun munauksen varjoon, kun äänet katosivat. Hallinto-oikeudet ja oikeuskansleri pesivät kätensä kun, eivät kanteluista huolimatta suostuneet tutkimaan tätä sähköisen äänestyksen haaraa tässä vaalimunauksessa.

Trafiin:
Ylen artikkelin mukaan:
”Tiedot olivat saatavilla kenelle tahansa.
Trafin kesällä avatuista sähköisistä palveluista sai esimerkiksi ajokorttitietoja etsiessään myös tietoa, jotka eivät suoraan liity henkilön ajo-oikeuteen. Esimerkkejä saatavilla olevasta tiedosta on tietosuojavaltuutetun Trafille lähettämässä selvityspyynnössä, jonka Yle sai haltuunsa. Pyynnön mukaan kuka tahansa onnistui saamaan Trafin sähköisistä palveluista esimerkiksi ihmisten osoitteita, tiedot ajoneuvoveron maksusta, syntymävuoden ja joissakin tilanteissa henkilötunnuksen.

Ministeriöstä ei tänään ollut saatavissa tarkkaa tietoa siitä, mitä henkilöihin ja ajoneuvoihin liittyviä tietoja palveluista sai. Ongelmat purkautuivat julkisuuteen sunnuntaina eri medioiden kautta. Trafi joutui sulkemaan nettipalvelunsa ja onnistui sulkemisessa muutaman epäonnisen yrityksen jälkeen.”

Bernerillä ja kansliapäälliköllä täysin eri kertomus Trafi-sotkusta – Kansliapäällikkö: Kuulimme ongelmista jo lokakuussa. Yle. Marjo Stenroos 14.12.2018 klo 19:22.
https://yle.fi/uutiset/3-10555990

Aikaisemmin jossain asiaan liittyvään kommentissa kerrottiin miten henkilötunnuksella päästään käsiksi kaikkiin yksiöön kohdistuviin tietoihin. Siis toisinpäin kuin luulisi menevän.

Henkilötunnus muodostuu syntymäajasta ja nelimerkkisestä koodista. Koodi on sellainen, että ensimmäiset kolme numeroa kertovat ”syntymäjärjestyksen” ko. päivälle ja tarkistusmerkki lasketaan väestörekisterikeskuksen julkistamalla kaavalla sitten sinne loppuun. Mikään ongelma ei ole siis ”keksiä” eri henkilötunnuksia ja sitten saada muut tiedot. Tällaisen ohjelman tekeminen on lasten leikkiä koodaustaitoiselle ja sitten vaan ajaa kaikki mahdolliset henkilötunnukset palveluun ja tulostaa sieltä sitten kaikki tiedot. Lakia kai tällainen rikkoisi, mutta rikolliseen tarkoitukseenhan niitä varmaankin käyttettäisiin, jos tällaisen vaivan näkisi.

Siinä kommentissa kommentoija ilmaisi sen, että jos henkilötunnuksen lisäksi vaadittaisiin myös sukunimi, niin tehtävä muodostuisi mahdottömaksi. No, jos kapasiteettia riittäisi niin voisihan sinne ajaa sitten kaikki suomalaiset sukunimet ja saada tiedot.

Ministeri Berner väitti kommenteissaan, ettei mitään massaluovutuksia ole tapahtunut, mutta vahinko on sekin, jos sieltä on päässyt esim. pieni murto-osa 10 000 tietoa vääriin käsiin. Kyllä tällaisellakin määrällä identiteettivarkauksia paljon tuhoa aikaansaataisiin. Voihan olla, että lokitietoja ei löydykään, joten ei lopulta voida tietääkään, paljonko tietoja on haettu ja joutunut mahdollisesti vääriin käsiin. Tähän viittaa ja ennakoi jo Ylen artikkelin tieto, jonka mukaan ei edes tiedetä, mitä sieltä rekisteristä oli mahdollisesti saatavissa. Kyllä kai rekisterin pitäjän tällaiseen pitäisi pystyä vastaamaan, vaikka ministerikin olisi aivan sekaisin.
”Ministeriöstä ei tänään ollut saatavissa tarkkaa tietoa siitä, mitä henkilöihin ja ajoneuvoihin liittyviä tietoja palveluista sai.

Sanomanetti. Pertti Manninen. Maanantai 17.12.2018 klo 08:13.


Hiukan alkua vaalimunausta koskevasta jutusta. Näissä vaaleissahan sähköisen äänestyksen virkamies vaalipäällikkö Arto Jääskeläinen sai pitää virkansa, vaikka hetkeksi joutuikin kanslipäällikön ohjaukseen. Nythän Trafin pomo Mia Nykopp irtisanoutui ja näin yritti pelastaa Berneriä. Astianmakua, koska hänen pestinsä olisi muutenkin loppunut kahden viikon kuluttua.

”Käytetty äänestysjärjestelmä ei riittävällä tavalla turvaa vaalisalaisuutta. Toisin kuin paperilipuilla äänestettäessä, sähköisessä järjestelmässä henkilön antama ääni ja hänen henkilöllisyytensä on mahdollista yhdistää toisiinsa. Tiedossa on, että sähköistä uurnaa on säilytetty TietoEnatorin palvelimilla, jolloin siitä on ollut mahdollista ottaa kopioita. Äänten salauksen purkuun tarvittavat avaimet ovat edelleen sähköisen uurnan avausryhmän hallussa. Vaalien toteutus on lähtökohdiltaan demokraattisten vaalien periaatteiden vastainen, koska toteutus mahdollistaa vaalisalaisuuden murtamisen. Näin toteutettuna vaali on alun alkaenkin lainvastainen.” Valituksen perusteluissa.

Nettisanomat maanantaina, 2. pääsiäispäivänä 2009-04-13.

Oikeusministeri Tuija Brax haastettava valtakunnanoikeuteen ministerivastuulain rikkomisesta, koska sähköisessä äänestyskokeilussa vaarannettiin ja ulkoistettiin vaalisalaisuus vastoin Vaalilain 83 c §:n 1 momenttia!
Otsikon mainitsema asia käy ilmi KHO:n päätöksestä, vaikka KHO jätti asian tutkimatta sille kuulumattomana. Kuulunee siis oikeuskanslerille ja rikospoliisille. Tutkintapyyntö oikeusministerin toimista tämän asian yhteydessä on paikallaan. Tätä kirjoitettaessa on käytettävissä vain KHO:n päätös, josta vaalisalaisuutta ja sähköistä uurnaa koskevat lainaukset on poimittu esiintymisjärjestyksessä:
Päätös – KHO:2009:39

http://www.nettisanomat.com/
2009/04/13/etusivu.html

ja
Extra! Sähköinen äänestys: mikä oikeasti meni pieleen. Kai Puolamäki. Juttu Effin sivulta.
http://www.nettisanomat.com/
2009/04/13/etusivu.html#muualta20090413


Tämä pääkirjoitus linkkeineen on julkaistu ensimmäisen kerran Viikkosanomat-blogissa muuttaen julkaisunimeä: Viikkosanomat-> Sanomanetti.

http://viikkosanomat.fi/2018/12/17/2018-ministeri-anne-berner-ei-valvonut-hurmahenkisyytta-tietojen-luovuttamisessa-muistuttaa-ministeri-tuija-braxin-vaalimunausta-sahkoisessa-aanestyksessa/



Autovanhus ja muitakin Kuvasarja



Lasi jäässä ja muitakin Kuvasarja

Erikoiskuljetus Kuvasarja

Mikael Jungner peukuttaa Kuva


Erikoiskuljetus. Kuvasarja



Yle. "Brexit. Voimmeko päätellä jotain ilmeistä? "Hän on ahdistuneen oloinen". Kuvasarja
Arkisto 1999. Harry Harkimo Lue!

Mikä maa, mikä valuutta!
Pääministeri Juha Sipilä: "Olen aika tavallinen suomalainen mies, ja sellaisena haluan pysyä".
Lue!


Mikä maa, mikä valuutta!
Pääministeri Juha Sipilä: "Olen aika tavallinen suomalainen mies, ja sellaisena haluan pysyä".
Lue!

EXTRA: Arkisto 1999: Eikö kukaan uskalla kertoa Helsingin Sanomille sen jääviydestä kirjoittaa Helsingin keskustan kaavoituksesta? LUE!

Yhteys - Dilemma -
NETTISANOMAT-PERHEEN KÄVIJÄTILASTO:
150560
eri käyntiä tammikuussa 2018.

Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi

Ilmoita ilmaiseksi sivu! - 101 ilmoitusta -



Torstai 2018-12-06
N:o 2131

Suomessa 2018: Presidentti palkitsi linnakundin korkeimmalla kunniamerkillä.

Tasavallan Presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari on päättänyt antaa 6.12.2018 ansioituneille Suomen kansalaisille seuraavat kunniamerkit.
...
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan komentajamerkki
Aarnio-Wihuri, Antti Ilmari, hallituksen puheenjohtaja, Kaarina

http://www.ritarikunnat.fi/index.php/fi/
ritarikunnat/annetut-kunniamerkit/
392-6-12-2018-annetut-kunniamerkit


Pääkirjoitus.
Suurmestari Sauli Niinistö on siis jo toiseen kertaan, ensimmäisen kerran hän jo vuonna 2011 myönsi saman ritatikunnan alemman kunniamerkin, pitänyt Wihurin hallituksen puheenjohtaja Antti Aarnio-Wihuria hyvämaineisena ja henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan keskitason yläpuolella olevana henkilönä.

Tällaisista vaatimuksista kerrotaan Iltalehden kaupallinen yhteistyö-artikkelissa 28.11.2017 Raharumpu: Miten voi saada ritarikunnan kunniamerkin?
https://www.iltalehti.fi/raharumpu/
a/201711282200565099

Hallituksen puheenjohtaja Antti Aarnio-Wihuri on saanut vankilatuomion törkeästä veropetoksesta 1990-luvulla, josta tietoja on vaikea löytää. Google-haulla löytyi kyllä tietoa asiasta, kun osasi etsiä myös "veropetoksella". Löytyi vain Helsingin Sanomien nykyistä Aarniota, Jari Aarniota tutkivan toimittaja Susanna Reinbothin artikkeli maksumuurin takaa "Antti Aarnio-Wihurin veropetostuomio lieveni ehdolliseksi", josta katkelma:

"Aarnio-Wihuri oli vuosina 1981-85 pimittänyt lähes puoli miljoonaa markkaa veroja. Hänen johtamansa kuljetusliike P. Lumiaho Oy oli jättänyt merkitsemättä kirjanpitoonsa tuloja ruotsalaiselta yhtiöltä, jonka kanssa se oli sopinut bensiinimoottoreiden kokeilusta.

Yhtiö oli muodollisesti Aarnio-Wihurin alaikäisten lasten omistama, mutta oikeuden mukaan sitä johti tosiasiallisesti Antti Aarnio-Wihuri itse.

Helsingin raastuvanoikeus oli tuominnut Aarnio-Wihurin ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Raastuvanoikeuden mukaan veropetoksella saatu suuri hyöty, rikollisen menettelyn pitkä kestoaika sekä sen suunnitelmallisuus edellyttivät vankeuden tuomitsemista ehdottomana.

Raastuvanoikeus myös katsoi, että yleinen lainkuuliaisuus vaatii Aarnio-Wihurin tuomitsemista ehdottomaan vankeusrangaistukseen, vaikkei häntä ole aiemmin rangaistu. Aarnio-Wihuri sai raastuvanoikeudessa 1 vuoden 4 kuukauden tuomion.

Hovioikeus puolestaan katsoi, ettei teko ollut erityisen suunnitelmallinen. Myöskään yleinen lainkuuliaisuus ei vaadi ehdotonta vankeusrangaistusta, joten ehdollinen tuomio oheissakkoineen katsottiin riittäväksi seuraamukseksi.

Asiasta jouduttiin hovioikeudessa äänestämään. Yksi jäsenistä kannatti ehdotonta tuomiota."

Helsingin Sanomat. Susanna Reinboth.
Julkaistu: 24.5.1991.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000003068303.html (Maksumuurin takana).

Siitä ei sitten löydy mitään, että tuomio muuttui ehdottomaksi ja siis perusteluna törkeä veropetos ja että Aarniosta tuli näin oikea linnakundi.

Selityksenä voi olla: "Osa tuloksista on ehkä poistettu eurooppalaisen tietosuojalain nojalla." Lisätietoja (Aiheeseen "antti aarnio vankeustuomio" liittyvät haut).

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurmestari, on pitänyt hallituksen puheenjohtaja Antti Aarnio-Wihuria varmaankin muilla elämän alueilla niin ansioituneena ja hyvämaineisena ja henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan keskitason yläpuolella olevana henkilönä, että on myöntänyt kaikkein korkeimman ansiomerkin, joka Suomessa myönnettin itsenäisyyspäivänä 2018.

Pääkirjoitus. Nettisanomat. Pertti Manninen torstaina 06.12.2018 klo 15:10.



Perjantai 2018-11-30
N:o 2130

Autovanhus ja muitakin kuvia torstaina 29.11.2018.




Autovanhus ja muitakin kuvia torstaina 29.11.2018.
Kirkkonummi: Laplnkylä - Veikkola - Lapinkylä.

Lapinkylän järvi siintää - Ankin tallit - Mopon ohitus - Autovanhuksen matkan pää Veikkolan pihalle - Musta poni tähtäimessä - Vanha navetta tietyömaan viimeisen sorakuorman takana.

Kauppareissulla klo 14:23- 15:40 flunssaa odottaen. Kuvat Pertti Manninen.



Torstai 2018-11-29
N:o 2129

Lasi jäässä ja muitakin kuvia torstaina 29.11.2018. Kuvasarja

Kuva Pertti Manninen

Lasi jäässä ja muitakin kuvia torstaina 29.11.2018.









Lasi jäässä ja muitakin kuvia torstaina 29.11.2018.
Kirkkonummi: Laplnkylä - Vitträsk - Keskusta - Gesterby.

Lasi jäässä - Järvi jäässä - Kopteri - Kesälomalla - Ukot katolla - Torilla - Eesti tulee - Kirjasto nousee - Kivinen tie - Parakkia pykkää - Kotikatu - Nuorisotalo pystyssä, Siwa matalana.
Kuvat Pertti Manninen.

Joukon muistolle.

Kirkkonummen uimahallin kahviossa 29.11.2018 klo 14:30.



Keskiviikko 2018-11-28
N:o 2128

Erikoiskuljetus ja muitakin kuvia tiistaina 27.11.2018. Kuvasarja

Osakuva hiukan laajemmasta kuvasta.
Rajaus: Pertti Manninen

Jungner peukuttaa Harkimolle Kuva
Arkisto 1999 alkaen. Harry Harkimo Lue!
Brexit. Live. Ylen A-studio. Kuvasarja Erikoiskuljetus. Kirkon kierto. Kuvasarja
Mikä maa, mikä ... Tavallinen mies ... Lue!

Arkisto 1999-2018. Marraskuussa Lue!

Erikoiskuljetus ja muitakin kuvia tiistaina 27.11.2018




Erikoiskuljetus ja muitakin kuvia. Kuvasarja

Kärry - Kajo - Terveyskeskuksen tontti - Äiti ja lapsi - Erikoiskuljetus 1 - Erikoiskuljetus 2.
Kirkkonummella Lapinkylästä keskustaan tiistaina 27.11.2018 klo 14:11- 16:16.
Kuvat Pertti Manninen.

Politiikkaa kahvilassa päivän lehdestä:

Kirkkonummen City-Marketissa 27.11.2018 klo 15:14.

"Valtiosihteerijärjestelmä on sotkenut kansliapäälliköiden asemaa. Kansliapäälliköt on työnnetty taka-alalle.Sipilän hallituksessa ei ollut aluksi yhtään juristia. Monet lakihankkeet ovat juristin silmin olleet sellaisia, ettei ole tiennyt itkeäkö vaiko nauraa. Sote-uudistus on haudannut alleen koko STM:n."

Lasse Laatusen näkökulma: Poliittiset lehmänkaupat ja uupunut ministeriö. Iltalehti 27.11.2018.


Juha Sipilän hallituksessa oikeusministerinä aloitti Jari Lindström. (Sic!).




Tiistai 2018-11-27
N:o 2127

Mikael Jungner pitää peukkua "Liike NYT"-liikkeen toiselle perustajalle Harry Harkimolle tämän ilmoitettua, että liike lähtee mukaan kevään 2019 eduskuntavaaleihin tavoittelemaan tulosta.

Osakuva hiukan laajemmasta kuvasta.
Rajaus: Pertti Manninen

Arkisto 1999 alkaen. Harry Harkimo Lue!
Brexit. Live. Ylen A-studio. Kuvasarja Erikoiskuljetus. Kirkon kierto. Kuvasarja
Mikä maa, mikä ... Tavallinen mies ... Lue!

Arkisto 1999-2018. Marraskuussa Lue!

Arkisto 1999- 2018. Kaikki Harry Harkimosta ja hiukan muistakin, vuosi kerrallaan.

1999

Missä se on nyt?
TV2:n ajankohtainen kakkonen juhlii 30 vuotista taivaltaan. Muista tämäkin.
Ajankohtaisen kakkosen ohjelmanteon porteille pääsi Pentti(?) Sainion paljastuskirja Hjallis Harkimon ja Lastenlinnankummien raha-asioiden sotkeutumisesta ja Jokerien konkurssilta pelastumisesta. Kakkosen toimittaja vain kertoi erään Kakkosen lopussa, että

"tänä iltana joissakin ennakkotiedoissa luvattua Hjallis Harkimon tekemisistä kerovaa kirjaa ei nyt käsitellä. Toimitus on kyllä tutkinut juttua ja se ei ole antanut aihetta jutun tekemiseen."

Senjälkeen ei koko kirjasta ole mitään kuultu ja eikä sitä missään ole näkynyt, koska Akateeminen kirjakauppa ja Suomalainen kirjakauppa ovat kieltäytyneet myymästä sitä jonkinlaisten oikeustoimiuhkailujen johdosta!
nettisanomat.com tiistaina 12.10.1999 pm

http://www.nettisanomat.com/
1999/10/14/n9911tv.htm

---
Pentti Sainio:
Harkimoiden hattutemppu
Lastenklinikalta Hartwall Areenalle

Etukansi:
Harkimoiden hattutemppu
Lastenklinikalta Hartwall Areenalle
Veikkaus - jokerit
Pentti Sainio

Takakansi:
Iltalehti (7.9.1993) Lastenlinnan kummit y:n Taneli Mäkelä: "Nyt rahat menevät pomminvarmasti oikeaan osoitteeseen"

Hyväntekeväisyys on 90-luvulla taitavasti kytketty palvelemaan urheilun, viihteen ja ärhäkän puhelinmyynnin bisneksiä. Näyttävin esimerkki on jääkiekkojoukkue jokerit ja sen ympärille rakennettu liiketoiminta. Kirja kertoo kuinka Harry ja Leena Harkimon perheyritys selvisi rahavaikeuksista ja konkurssiuhasta käyttämällä 1991 lähtien markkinoinnissa sairaita lapsia Lastenlinnan tuki ry:n kautta. Dokumentit paljastavat, että Jokereiden taloudellinen nousu perustui pitkälti hyväntekeväisyysjulkisuuteen. Jokereiden kausikorttimyyntiä vauhditettiin esim. kesällä 1993 Lastenklinikan Tuki ry:n rahoilla ja henkilökunnalla, Tästäkin myynnistä tuotot jäivät tilittämättä luvattuun hyväntekeväisyyteen. Aikoinaan Teemu selänne-ilmiölle rakennettu hyväntekeväisyysbisnes jatkuu yhä Lastenklinikoiden kummit ry:ssä ja Finnish Flash ry:ssä. Harkimoiden ja heidän lähipiirinsä liiketoimintaa on tukenut myös Veikkaus Oy miljoonilla markoilla - tavalla, jota voidaan pitää "hyväntekeväisyytenä". Dokumenttikirja perustuu kokeneen tutkivan toimittajan, Pentti Sainion, yli vuoden ajan keräämään aineistoon.
Penmedia

(Tarra: 4758 90726 30 Harkimoiden hattutemppu Sainio Pentti 9822402 1 8% 148.00)
http://www.nettisanomat.com/
1999/11/04/n9914raha.htm#penttisainio

---

Kierros umpeutuu: Rautakirja sai vihdoinkin VeikkausRasti- myymälät haltuunsa.

Pentti Sainio Hjallis-kirjassaan:
Veikkaus Oy:lle miljoonatappiot Matti Ahteen myyntiseikkailuista.

"Tätä sekavaa myyntikuviota ja muitakin Veikkaus Oy:n bisneksiä selostaessaan toimittaja Pentti Sainio lopettaa kirjansa "Harkimoiden hattutemppu" viimeisen luvun "Kaikki tiet vievät Areenaan" näin:

"Vuoden 1999 alussa Veikkaus käynnisti Harry Harkimon kuvilla toteutetun miljoonien mainoskampanjan rahapeli Jokerin vauhdittamiseksi. Hjallis Harkimo esiintyi miljoonissa lehtikuvissa läpi valtakunnan. Veikkauksen on-line-pisteissä oli Hjalliksen luonnollisen kokoisia nelivärisiä pahvikuvia, joissa hän esiintyi Tee-se-itse Jokeripelin markkinahoukuttimena.

Samalla kun miljoonien mainoskampanja saattoi innostaa uusia Jokeri-pelimarkkoja Veikkaus Oy:lle, kampanja markkinoi urheilubisneksen Suomen ykkösnimenä Harry Harkimoa ja hänen Jokeri-yrityksiään. Tämä yhteistyö Harkimon ja Veikkaus Oy:n välillä ei ole yllättävää, vaan päinvastoin. Harry Harkimon lähipiirillä on ollut vuosien aikana mittavaa ja kannattavaa liiketoimintaa Veikkaus Oy:n kanssa.

Tässä liiketoiminnassa on Veikkaus Oy on ollut aina maksajan paikalla hämmästyttävän runsaskätisesti. Samaan aikaan kesällä 1995, kun Hjallis oli Juha Rantasilan avustamana perustanut Helsinki-Halli Oy:n valmisteltiin Hartwall Areenaankin liittyvien bisnesten tulevaa operointia. Vantaalla pidettiin erään uuden yhtiön perustamiskokous 14. heinäkuuta 1995, koolla oli mielenkiintoinen seurue.
...

http://www.nettisanomat.com/
1999/11/04/n9914raha.htm

---
Harry Harkimo sopimuskumppanina 1.
Kun Hjallis kusetti HIFK:ta.


Pentti Sainio kertoo kirjassaan Harkimoiden hattutemppu - Lastenklinikalta Hartwall Areenalle asiasta näin:

"Harry Harkimon ja hänen lähipiirinsä kanssa on muiden ollut vaikea sopia asioista. Kun ensin on jotain sovittu, tapahtuukin jotain muuta.

Ari Mennander kuvaa kirjassaan Hjallis, Hartwall Areena, että jääkiekkojoukkue HIFK petti sopimuksensa Hjalliksen kanssa seuran mukaan tulosta areenalle. "Hjallis oli myynyt kaikki aitiot ja yhteistyösopimukset olettaen, että HIFK siirtyy Jokerien mukana uuteen suurhalliin. Sen piti olla täysin selvää. HIFK oli allekirjoittanut asiasta esisopimuksen, jota se ei katsonut sitovaksi. Kyseinen sopimus riitti kuitenkin pankkien ja vakuutuslaitosten lakimiehille, kun Hjallis ja Pekka Laitto olivat rahoituskierroksellaan."

Rahoituskierroksella tuota sopimusta Hjallis kumppaneineen tarvitsikin. Tuo esisopimus syntyi siten, että Hjallis soitti vuoden 1995 kesä-heinäkuun vaihteessa HIFK:n varapuheenjohtajalle Frank Mobergille ja ilmoitti, että "tarvitaan rahoituksen kasaan saamiseksi ilmoitus, että tekin pelaatte tällä areenalla". Moberg otti yhteyttä HIFK:n puheenjohtajaan Kimmo Heinoon. HIFK:n piirissä mietittiin ehdot ilmoitukseen suostumiselle. Ne ilmoitettiin Hjallikselle, jonka toimistossa ne faksattiin takaisin esisopimuksen muodossa. Esisopimuksessa luki muun muassa:
"HIFK sitoutuu pelaamaan ottelunsa Pasilaan rakennettavassa uudessa Helsingin monitoimihallissa. Otteluvuokraksi on sovittu 10 % lipputuloista. Mikäli HIFK siirtää toimistonsa uuteen halliin, on vuokra 70 mk/neliö. HIFK saa myös yhden hallituspaikan Helsinki Halli Oy:n hallituksessa."

Kimmo Heino allekirjoitti esisopimuksen 21. heinäkuuta 1995. Sitten asiassa ei pitkään aikaan kuulunut mitään.
"Tähän esisopimukseen ei koskaan saatu Hjalliksen allekirjoitusta. Kun sitä ei kuulunut, niin meille heräsi ajatus, että mitenkä nämä ehdot nyt ovat? Kun kyselimme perään, että missä viipyy se sopimus, joka perustuisi näihin ehtoihin, niin Juha Rantasilalta tuli sopimusehdotus, jossa puhuttiin 20 %:n vuokrasta, ei tullut hallituspaikkaa eikä toimistoa", kertoo Moberg.
http://www.nettisanomat.com/
1999/11/18/n9916paviljonki.htm

---
Harry Harkimo sopimuskumppanina 2:
Kun Hjallis rikkoi HJK:n Lyytikäisen kanssa tekemänsä sopimuksen
.
(Katkelma Pentti Sainion kirjasta Harkimoiden hattutemppu - Lastenklinikalta Hartwall Areenalle).

"Keväällä 1998 Harry Harkimo kumppaneineen sai puhuttua A-lehtien kustantajan edustajan Olli-Pekka Lyytikäisen sijoittamaan A-lehtien varoja yli kolme miljoonaa Jokerit HC Oy:hyn.
Sitä kautta Hjallis yrityksineen olisi vastavuoroisesti sijoittanut miljoonia jalkapalloseura HJK:n toimintaa tulevaisuudessa hallitsemaan osakeyhtiöön keväällä 1999.

Hjallis kuitenkin veti rahansa HJK:sta yllättäen, esisopimuksesta huolimatta. Marraskuun 9. päivänä 1998 Hjallis ostikin jalkapallo-areenahankkeensa pelikaveriksi Pallokerho-35:n jalkapallojoukkueen ottamalla Jokerien vastuulle PK:n parinsadan tuhannen markan velat. Halpa hankinta hyvin menestyneestä joukkueesta, joka kaudella 1998 nappasi jalkapallon SM-pronssia.

Harry Harkimon ja hänen lähipiirinsä kanssa on muiden ollut usein vaikea sopia asioista. Kun ensin on jotain sovittu, tapahtuukin jotain muuta."
(Katkelma Pentti Sainion kirjasta Harkimoiden hattutemppu - Lastenklinikalta Hartwall Areenalle).

Aikaisemmin Nettisanomat on kertonut, kuinka Hjallis kusetti HIFK:ta. Näyttää aivan ilmeisesti siltä, että Harkimo tekee erilaisia esisopimuksia ja sopimuksia vain hyödyttääkseen itseään.
Aivan selvästi kaikki hänen toiminnoissaan mukana olijoiden on syytä olla varuillaan, niin Jyväskylässä kuin myös Kirkkonummella, joihin suunnitelluissa areena-tyyppisissä hallihankkeissa tämä "guru" on mukana.
http://www.nettisanomat.com/
1999/11/25/n9917harkimoareena.htm

---
"Lyytikäinen ja Harkimo sukset ristissä".
(Ilta-sanomat 23.11.1999)

"HJK:n ja FC Jokerien nokkamiehet Olli-Pekka Lyytikäinen ja Hjallis Harkimo ovat ajautuneet yllättävän kovaan sanasotaan pudotuspelihankkeen takia. Yllättävään siksi, että kaksikko pyörittää yhdessä Palloliiton kanssa ensi kesänä avattavaa Töölön futisstadionia.

Lyytikäisen mukaan Harkimo voi halutessaan erota liigahallituksesta, mikäli mies ei ole tyytyväinen asioiden käsittelyjärjestykseen ja -tapaan Suomi-futiksessa. Harkimo on syyttänyt Lyytikäistä takinkäännöstä sen jälkeen , kun liigahallitus päätti kiperän äänestyksen jälkeen taipua pudotuspelien kannalle. Harkimon mukaan Lyytikäisen jarrupuheet ovat "tyypillistä jalkapalloa".
http://www.nettisanomat.com/
1999/11/25/n9917urheilu.htm

---
bisnes + urheilu = urheilubisnes
"Vaihtorikko"
Hakkaamista Harkimon Hartwall-areenalla ja muuallakin.

"Jätkä lähti kuin hauki kaislikosta"

"Jokerit pärjäsi vain sikailussa".

Vastustajan hakkaaminen on sallittu vain yhdessä urheilulajissa: nyrkkeilyssä. Tahallinen vahingoittaminen ei yhdessäkään, kun formula lasketaan pois urheilulajien joukosta.

On masentavaa lukea Harry Harkimon ja Kalervo Kummolan hallitseman hockey-urheilun jatkuvasta sekoilusta. Tässä näyte ottelusta Jokerit-JYP:

"Narripaidat pilkan kohteena. JYP takoi Areenan taululle uskomattomat luvut: 2-8. Jokerit pärjäsi vain sikailussa." (Keskisuomalainen 23.11.1999)

"JYP kahmi maaleja, Jokereille vain jäähyjä. Helsinkiläiset sortuivat hakkaamiseen tappion häämöttäessä." (Helsingin Sanomat 23.11.1999).

"JYP kävi eilen noutamassa vieraspisteet Jokereilta. Hjalliksen pojat kärsivät selvän tappion, ja tekivät siitä vielä häpeällisen."
(Ilta-sanomat 23.11.1999)

"Jätkä lähti kuin hauki kaislikosta". (Ilta-sanomat 23.11.1999)

"Ei löytynyt Hjalliksen pojista ja veteraaneista sen vertaa miestä, että olisivat kestäneet tappion JYPille. Oli pakko vielä näyttää koko kansalle, että vastamäen sattuessa koko joukkue on juuri sitä, mitä paidassakin seisoo, lauma narreja. Sen sijaan, että pelaajat olisivat hyväksyneet vastustajan nöyrästi paremmakseen, he päättivätkin sikailla. Kaukalossa hakattiin, huidottiin ja rähistiin lähes koko kolmannen erän ajan.

Ehkä oli vain hyvä, että Jokerit näyttivät todella kehnoa moraalia nassuttamalla joka suuntaan kuin pahaiset kakarat.

Eilisessä ottelussa (Tomek) Valtosella ei ollut kerrassaan mitään annettavaa, mutta sikailla hän osaa. Loppusummerin jo soitua Valtonen kaartoi JYPin pelaajan kantaan, ja veti aivan tylysti jalat alta.

Ottelun typerimmästä tempusta vastasi kuitenkin Pasi Holkkonen. Hän iski JYPin Vesa Pontoa törkeällä kahden käden viikateiskulla suoraan käsivarsille. Heti ottelun jälkeen Ponto ei vielä kyennyt puristamaan kättään nyrkkiin, mutta vamman todellinen laatu selviää myöhemmin.

(Ilta-sanomat 23.11.1999, Tuomas Nyholm)

"Yhtenä ennakkosuosikkina jääkiekon SM-liigaan lähtenyt Helsingin Jokerit on vaikeuksissa. Peli ei suju ja joukkue käyttäytyy jäällä kuin kakaralauma.

Tappio kävi jokeripelaajien luonnolle. Viimeisessä erässä Jokerit tarjoili Areenan yleisölle mauttoman hakkaamisnäytöksen, joka tuotti tolkuttomasti jäähyjä ja vammoja keskisuomalaisille. JYPin puolustaja Vesa Ponto joutui keskeyttämään pelaamisen saatuaan Antti Hulkkosen kovan iskun käteensä.

JYPin kunniaksi on sanottava, että maltti säilyi kiitettävästi. Keskisuomalaiset eivät menneet mukaan Jokerien mailasotaan.

Jokerien esitystä ei voi puolustella mitenkään. Ensin pelataan huonosti ja sitten ruvetaan hakkaamaan.

Jokerit kokosi kaikkiaan 73 minuuttia jäähyjä. Parhaimmillaan jäähyaitiossa oli kuusi jokeripelaajaa samanaikaisesti.

"Toivottavasti Ponto ei loukkaantunut pahasti, sillä meillä on puolustajista pula", (JYPin valmentaja Mika) Saarinen sanoi.

Sarjataulukko näyttää edelleen hyvältä Jokerien kannalta, mutta ei näytä kauan, jos otteet eivät muutu."

(Helsingin Sanomat 23.11.99, Kaarlo Sundell)

"matkasta tulikin hengissäselviytymiskeikka.

Lento kesti parisen metriä ennen varmaa alastuloa takaraivo edellä. Onneksi oli nuttura.
- Jätkä lähti kuin hauki kaislikosta.

ensimmäinen kauhaisu haukkasi tyhjää ja ilmavirta heilutteli vain kat6sojia.

Osa katsojista tosin tulee katsomaan ja toivomaan, josko suulas läski saisi turpaansa, että pääsisi pilkkaamaa pukukoppiin marssivaa moukaria.
taputettiin selkään niin että hyvä ettei maksa irronnut.
- Aika harvakseen kuului villuilua, Viikinki ihmetteli leveästi virnistellen." (Ilta-sanomat 23.11.1999, Heikki Hyvärinen).

(Nettisanomat pahoittelee, että jossakin sivuntuotantovaiheessa Helsingin jäähallissa pelattu ottelu Deak-Halme on sekoittunut Hartwall Areenalla samanaikaisesti tapahtuneeseen hakkailuiltaan Jokerit-JYP.)

Nettisanomat 24. marraskuuta 1999 pm.

http://www.nettisanomat.com/
1999/11/25/n9917urheilu.htm
---
"Jokerit JYP:n pisteautomaatti"

Suur-Jyväskylän lehti

27.11 JYP-Jokerit 5-3

"Lauantain kotivastus oli tällä kaudella ah niin mukava Jokerit. Hjalliksen miljoonajengi ei ole toistaiseksi saanut nipistettyä muutaman markan köyhemmiltä jyväskyläisiltä pistettäkään. Kolme kohtaamista ovat kaikki päättyneet JYP:n voittoon yhteismaalein 17-8. Jokereiden valmentajan Erkka Westerlundin mielestä urheilun suola on se, että pienemmillä resursseilla toimiva ryhmä voi kampittaa isompiaan. Kohteliaita sanoja, mutta valtavien budjettierojen esilletuomisen voi tietysti halutessaan käsittää myös v-tuiluksi. Että pyh, te ette edes paini meidän kanssamme samassa sarjassa. Meillä on niin hieno halli, että teillä ei ole edes varaa katsoa sitä.

JYP-Jokerit ottelun käsittämättömimmästä tempauksesta vastasi Narrien takapakki Sean Gagnon. Kun toista erää oli pelaamatta sekunnin verran mies huitaisi mojovan lämärin suoraan B-katsomoon, noin viidennen rivin korkeudelle. Noin kova hätä ei siinä tilanteessa olisi pitänyt olla. Onneksi kukaan ei vakavammin loukkaantunut. Ai niin, ettei pääasia unohtuisi: JYP pelasi hyvän ottelun."
(TH)

Suur-Jyväskylän lehti Keskiviikkona 1.12.1999
(TUOMAS HEIKKILÄ)

http://www.nettisanomat.com/
1999/12/02/n9918urheilu.htm

---
Eräs Yrjö Tuokon toimiston suorittaman erikoistilintarkastuksen selostus!

Katkelma Pentti Sainion kirjasta
Harkimoiden hattutemppu - Lastenklinikalta Hartwall Areenalle
:

5. luku "Älkööt huijarit tulko lasten asialle".
"Miksi Matti Toivonen tuomittiin niin ankarasti? Siihen kysymykseen vastaa nykyisen Lastenklinikoiden Kummit ry:n toiminnanjohtaja Hilkka Ahde näin:

"Hyväntekeväisyyskeräyksissä on paljon onnenonkijoita. Me emme lähde mukaan sellaisiin projekteihin, joista joku yrittää vain rikastua. Meidän mielestä on hyvä, että Matti Toivonen sai niin ankaran tuomion., siitä olemme tyytyväisiä. Onhan se ennalta ehkäisevä varoitus: älkööt huijarit tulko lasten asialle, koska se on niin arvokas."
...
Sitten Pentti Sainio selostaa muita samantapaisia esimerkkejä ja toteaa lopuksi, että Yrjö Tuokon erityistarkastus ja Juha Rantasilan ja Harry Harkimon taktiikka, johtivat siihen, että kaikki hallituksen jäsenet, myös Leena Harkimo, jätettiin oikeudenkäynnin ulkopuolelle puhtaina pulmusina.

http://www.nettisanomat.com/1999/12/09/
n9919gangsteritilintarkastus.htm#lueeras

---
Pentti Sainion kuoliaaksi vaiettu Hjallis-kirja sai palkinnon!

"Harkimoiden hattutemppu surkein teos
Helsinki STT
Huonon kirjallisuuden seura on valinnut vuoden 1999 huonoimmaksi kirjaksi Pentti Sainion teoksen Harkimoiden hattutemppu - Lastenklinikalta Hartwall-Areenalle.

Seuran mukaan kirja osoittautui niin huonoksi fiktioksi, että se vaiettiin julkisuudessa kuoliaaksi. Erityisenä meriittinä palkintolautakunta piti sitä, että kauppiaat totesivat teoksen niin huonoksi, etteivät suostuneet ottamaan opusta edes myyntiin."

Tällainen pieni uutinen löytyi Keskisuomalaisesta keskiviikkona 5. tammikuuta 2000!
http://www.nettisanomat.com/
2000/01/06/n0023sainionvaiettukirja.htm

---
Missä se on nyt? Sainion Hjallis-kirja vaiettiin kuoliaaksi.

http://www.nettisanomat.com/
1999/10/14/n9911tv.htm


Lue kirjan kohtalosta! (Journalisti-lehti)
https://journalistiliitto.fi/journalisti/arkisto/
1299/laki/sainio.htm

SIVUA EI LÖYTYNYT

Muun muassa täältä sitä et saa SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA

http://www.nettisanomat.com/
2000/01/06/n0023sainionvaiettukirja.htm


JATKUU: 2000 - ....


Brexit. Live: Voimmeko päätellä jotain ilmeistä? "Hän on ahdistuneen oloinen".

Erikoiskuljetus. Kirkon kierto. Kuvasarja
Mikä maa, mikä ... Tavallinen mies ... Lue!

Arkisto 1999-2018. Marraskuussa Lue!

Brexit. Live. Ylen A-studio: "Odotellaan lehdistötilaisuutta, mutta se näyttää siirtyvän. Hallitus on ollut koolla jo lähes neljä tuntia ja istuvat edelleen."

BREXIT-SOPU VEITSENTERÄLLÄ.

"Voimme vain arvata, mitä hän sanoo."

"Voimmeko päätellä jotain ilmeistä? - Hän on ahdistuneen oloinen. Onneksi Susanna on täällä päivystämässä."

"Daily Telegraphin poliittinen toimittaja sanoo, että Theresa Mayn ehdotus on hyväksytty kabinetissa."

"Olisi tietysti hienoa, jos kuulisi, mitä Theresa May sanoo. Mutta tämä on siis vahvistettu tieto. - Ei vaan Daily Telegraphin tieto."

"Eli vielä vahvistamaton tieto. Okei . No jos tämä tieto pitää paikkansa, ja tämä menee parlamenttiin,"

"Näyttää siltä, että Maylla ei ole konservatiivien enemmistöä. Toivo on siinä,"

"Yksi strategia on se, että tämä menee niin viime metreille. - Silloin työväenpuolue todennäköisesti tukee sitä pitkin hampain."

"Eli osa työväenpuolueen ... - Osa on muutenkin puolesta. Jos on kovan linjan UKP:läinen, ei ole syytä kannattaa tätä."

"Myös, jos pitää brexitiä virheenä. Se voi olla kiikun kaakun,"

"että sopimusluonnoksen kanssa edetään parlamenttiin. Tässä on nyt sellainen vuoropuhelu, että ensin tuli brittihallitus,"

"Sitten tulee brittiparlamentti ja sitten vielä EU-parlamentti. Vaikein näistä on brittiparlamentti"

"että työväenpuolueesta tulleet ovat siihen suuntaan, että he ovat ikään kuin saaneet tulliliitto-ajatuksen siirtymäkaudelle."

"Tämä skenaario on mahdollinen, mutta on vaikea arvioida, kuinka armottomia brexit-ritarit"
"Huhutaan, että siellä on 46 allekirjoitusta 48:sta, jotka vaaditaan luottamuslauseäänestykseen puheenjohtajasta."

"Jos se tulee kaikki optiot auki. - Vain kaksi puuttuu? - On vaikea ymmärtää, miksi May haluttaisiin korvata,"

"koska kabinetti on nyt sopimuksen takana. Se säilyy ehkä yhtä tukalana, kuten hänen kasvoistaan voi lukea."

"Tämä tulee käsittelyyn EU-huippukokoukseen ja lopullisesti Euroopan parlamenttiin,"

"millaisen muodon se lopullisesti saa. Kiitoksia tästä keskustelusta. Hurjan jännä lähetys."
"Saimme kuitenkin jo tietoa. - Historiallinen hetki.. - Niin. Keskustelu brexitistä jatkuu varmasti."

"Mutta nyt siirrytään toiseen aiheeseen: Piipahdetaan kaupungilla ja palataan siitten studioon."

Kuvasarja Ylen keskiviikon 14.11.2018 A-studion alkuosasta. Kuvat ja tekstit seuraavana päivän tekstitetystä lähetyksestä. Osa teksteistä saattaa olla lyhennettyjä ja osa saattaa puuttuakin. Kuvat Pertti Manninen.

"A-studio. Brexit kuilun partaalla.
Keskiviikko 14.11.2018.
Syntyykö Britannian EU-erosta sopu vai vajoaako maan hallitus kriisiin? Miten Euroopan epävakaus heijastuu Suomeen?, Vieraina europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok.), Risto E.J. Penttilä ja tutkija Timo Miettinen. Juontajana Sakari Sirkkanen."
(Ylen ohjelman esittely).

Huom. Yle ei ole keksinyt Risto E.J. Penttilälle mitään titteliä. Hän on siis vain Risto E.J. Penttilä.

Erikoiskuljetus. Kirkon kierto. Kuvasarja
Mikä maa, mikä ... Tavallinen mies ... Lue!

Arkisto 1999-2018. Marraskuussa Lue!

Erikoiskuljetus. Kuva sarjasta "Kirkon kierto" Kirkkonummella tiistaina 13.11.2018.
Kuvat Pertti Manninen.









Kuvasarja "Kirkon kierto" Kirkkonummella tiistaina 13.11.2018. Kuvat Pertti Manninen.

Tapuli - Sale ja kirjaston laajennus - Thai-euokakioski - Sale - Kasi marjaa: Lööpit Aku Hirviniemestä - Tapahtumailmoituksia - Iltasanomat: Pärinää Pärmäkoskesta - Koira Kirppiksen ovella - Pankin vanhan kassakaapin ovi - Kirkkonummen keskiaikainen kivikirkko puristuksessa - Tietoa kirjaston laajennuksesta - Erikoiskuljetus - Ilmapalloja tirnviitassa - Piväkoyi karussa parakissa - Kapseli - Gesterbyntie.
Kuvat Pertti Manninen.


MARRASKUUSSA
1999
Posti: Postin työntekijä keskustelussa, jossa etsittiin Postille uusia töitä: "Asialla alkaa olla jo kiire. Kahden kuukauden perästä aletaan käydä jo YT-neuvotteluja." irtisanomisneuvotteluja)
Liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen: "Kun Leonian kanssa oltiin neuvotteluissa, ei tietenkään voinut käydä muiden kanssa neuvotteluja."
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kalliomäki: "On tullut hyviä ehdotuksia päivittäin, tulevaisuuden suhteen olen optimistinen."
http://www.nettisanomat.com/
1999/11/11/n9915etusivu.htm

- Olli-Pekka Heinonen, liikenneministeri
- Antti Kalliomäki, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja


2000
Kirka au-lapsestaan "Minulla on hyvä omatunto"
"Maailman paras isä voi asua toisessa kodissa"

http://www.nettisanomat.com/
2000/11/09/etusivu.htm


- Kirka Babitzin, artisti
- Raila Kinnunen, toimittaja, Apu
- Laura Koski, koululainen


2001
Verimyrsky
Kuolema kulkee vääjäämättömästi. Ei auta pommien tekninen tarkkuus silloin, kun tahto tappaa on tarkempi ja voimakkaampi.
http://www.nettisanomat.com/
2001/11/15/etusivu.htm


- Pertti Manninen, toimittaja, Nettisanomat
- John Lennon, artisti


2002
Fredsträff '84 Västerås 12-15 juli
Den fortsatta uprustningen, de direkta förberedelserna för att kunna föra ett "begränsat" kärnvapenkrig och att kunna vinna ett sådant krig, måste till varje pris stoppas.
http://www.nettisanomat.com/
2002/10/24/etusivu.htm

- Markku Paavilainen, osallistuja
- Mika Paavilainen, osallistuja
- Pertti Manninen, toimittaja, Nettisanomat


2003
13.11.2003. Irak. USA:n ja liittolaisten sotatoimet käynnistyivät uudelleen. Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Joukkotuhoaseiden etsintä jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä kymmeniä tuhansia. Kaadot liittoutumasta satoja.

13.11.2003. WIRED NOVEMBER 2003. Linus Torvalds >> Leader of the Free World. His open source software is making Bill Gates sweat. What's next: Open source science, law, and design. Leader of the Free World. How Linus Torvalds became the benevolent dictator of Planet Linux, the biggest collaborate project in history.
http://www.nettisanomat.com/
2003/11/13/etusivu.htm

- Pertti Manninen, toimittaja, Nettisanomat
- Linus Torvalds, Linuxin "isä"
- Bill Gates, Microsoft


2004
Torstaina 18.11.2004. Pääkirjoitus. Irak.
Fallujassa kuoli yli tuhat taistelijaa ja ehkä satoja siviilejä, naisia ja lapsia. Maassa makaavia aseistamattomia haavoittuneita ammutaan. "Ruumiita ei lasketa." Avustusjärjestöjä ei päästetä kaupunkiin.
...
Miksi Suomi ei ilmaise vastalausettaan jatkuvalle tappamiselle?
http://www.nettisanomat.com/
2004/11/18/etusivu.htm

- Colin Powell, ulkoministeri, USA
- George W, Bush, presidentti, USA
- Pertti Manninen, päätoimittaja, Nettisanomat


2005
Mediamylläkkä Nightwishin ympärillä jatkuu. Turunen yhä järkyttynyt, vaikka oli itsekin päättänyt lähteä.

Veronkiertoa esitetään jatkettavaksi!
Valiokunta: Osinkoja voidaan maksaa myös anonyymeille.
http://www.nettisanomat.com/
2005/11/14/etusivu.htm

- Tarja Turunen, artisti
- Pekka Karhunen, valokuvaaja, Presso
- Pertti Manninen, toimittaja, Nettisanomat
- Kimmo Pietiläinen, toimittaja, Helsingin Sanomat


2006
Isänpäivä-extra!
Nettisanomat sunnuntai 2006-11-12. Kaupunginjohtaja Pajusen jääviys. Helsingin Sanomat unohtaa kertoa pääkirjoituksessaan KHO:n päätöksestä olennaisen seikan: Kauppakeskuksen laajentamista ja sitä koskevaa kaavamuutosta oli juuri perusteltu Malmin lentokentälle sijoittuvalla väestönlisäyksellä. Helsingin Sanomat koplaa nyt myös yhteen Malmin lentokenttäkaavan ja Helsingin aluevaatimukset (ryöstöaikeet) antamalla tälle toiminnalle nimen "Helsingin ja Sipoon rajansiirtohanke".
http://www.nettisanomat.com/
2006/11/11/etusivu.html

- Jussi Pajunen, kaupunginjohtaja, Helsingin kaupunki
- Janne Virkkunen, päätoimittaja, Helsngin Sanomat
- Pertti Manninen, toimittaja, Nettisanomat


2007
ASTRID LINDGREN 100 ÅR. FAVORIT - FÖR ALLTID
http://www.nettisanomat.com/
2007/11/14/etusivu.htm

Astrid Lindgren, kirjailija


2008
Sarjakuva: Moe työvoimatoimistossa.
Matti Reijonen. 2003.

ONKO TÄLLÄ HETKELLÄ IT-ALA ENÄÄ KASVUSSA? NO TÄLLÄ HETKELLÄ SILLÄKIN PUOLELLA MENEE VÄHÄN HEIKOMMIN.

ENTÄS SE PALJON PUHUTTU YT-ALA? SIELLÄ TAITAA PYYHKIÄ NYT HYVIN. KASVUNÄKYMÄT YT-ALALLA TAITAVAT OLLA RAJATTOMAT. SIELLÄ KAIVATAAN VARMAAN RAUTAISIA YT-ALAN AMMATTILAISIA?
...TUOTA... ÖÖ...
Matti Reijonen. 2003.
http://www.nettisanomat.com/
2008/11/11/etusivu.html


- Matti Reijonen


2009
Huijarit asialla! Jyväskylän kaupunki (kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kaupunginjohtaja, kaupunginlakimies) tilaa tuhansien eurojen lausunnon sopimusoikeuden dosentilta sopimuksesta, jota ei ole edes olemassa! Keskisuomalainen selostaa kritiikittä ja pitää lukijoitaan paariajoukkona!
http://www.nettisanomat.com/
2009/11/10/etusivu.htm

- Pekka Kettunen, ex-kaupunginjohtaja, Jyväskylä
- Veijo Koskinen, kaupunginhalltuksen puheenjohtaja, Jyväskylä
- Markku Andersson, kaupunginjohtaja, Jyväskylä
- Annaliisa Lehtinen, kaupunginlakimies, Jyväskylä
- Tuomas Lehtinen, oikeustieteen tohtori, sopimusoikeuden dosentti, Lakitoimisto Castrén & Snellman
- Pertti Manninen, toimittaja, Nettisanomat


2010
Keskiviikko 2010-11-17 klo 11:57.
Pääkirjoitus: Suomen ja Kataisen mahalasku, myös median. - ”Vakuudet olisi selvitettävä, vaikkei niitä olisi saatavissa”.
Tänään aamulla uutislähetyksissä kerrottiin valtiovarainministeri Jyrki Kataisen ja Suomen vaatimuksista saada vakuuksia mahdolliselle Irlanti-lainalle. FST5 selosti aika neutraalisti, että asiaa voidaan harkita tai jotakin sellaista. Yle TV1:n toimittajat hehkuttivat jostain puolittaisesta Suomen vaatimusten hyväksymisestä. Melko sanatarkasti: ”Suomi sai runnomansa vakuusvaatimukset osittain läpi.” Asia hiukan vesittyi sitten lauseessa: ”Vakuudet olisi selvitettävä, vaikkei niitä olisi saatavissa”. (08:32)
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen sitten tyytyväisen näköisenä selosti, että vakuudet annettaisiin kolmannelle osapuolelle, joka sitten huolehtisi asiasta. Ja näin meneteltäisiin jatkossa kaikkien tapausten kohdalla. Niinpä niin.
MTV3:n toimittaja Helena Petäistö kyllä sanoi myös: ”Selvitetään onko Irlannilla mahdollisuus antaa takuita saamalleen avulle”. (09:01).
http://www.nettisanomat.com/
2010/11/17/etusivu.htm

- Jyrki Katainen, valtiovarain ministeri
- Helena Petäistö, toimittaja, MTV3
- Pertti Manninen, päätoimittaja, Nettisanomat


2011
Bo Widerberg: Ådalen 31 Ruotsi 1969. Elokuva perustuu murhenäytelmään teollisuusyhteisössä 14.5.1931, jolloin mielenosoituskulkueen viisi työläistä ammuttiin kuoliaaksi. Paikkakunnan sahatyöläiset olivat olleet lakossa kuukausia. Lopulta vallanpitäjät kärjistivät tilanteen kutsumalla lakonmurtajia.

Loppukuvat. "Meillä ei ole varaa surra", sanoo Kjell, kun äiti suree apaattisena kuollutta miestään. Kjell repii rikki tuolille ripustetun isän verisen paidan ja alkaa yhdessä veljensä kanssa puhdistaa likaisia ikkunaruutuja. Äitikin tempautuu irti surustaan ja lamaannuksestaan. Pikkuveli puhaltelee saippuakuplia.

Så började hjulen åter rulla i Ådalens fabriker. Skotten i Lunde medverkade till att den borgerliga regeringen föll. Därefter har socialdemokraterna suttit i nästan obruten regeringsställning. Ett folkhem har byggts som gjort Sverige till en välmående o i världen.
Jämlihet har icke förverlligats.
Yhdenvertaisuutta ei ole toteutettu.
http://www.nettisanomat.com/
2011/11/13/etusivu.htm


- Pertti Manninen, toimittaja, Nettisanomat


2012
Rasmus ihmettelee lehden juttua veronkiertäjistä.

"Paratiisien veronkiertäjät pääsevät helpolla". HS:
...
"Veronkierroksi asian teki se, että kikkailu tehtiin kun Suomessa oli vielä voimassa varallisuusvero, Se poistettiin käytöstä vuonna 2006. Lisäksi menettelyllä vältyttiin muun muassa maksamasta perintö- tai lahjaveroa.
...
http://www.nettisanomat.com/
2012/11/14/etusivu.htm


- Pertti Manninen, toimittaja, Nettisanomat
- Heinrich Kieber, paljastaja
- Hans Adam II, ruhtinas, Liechstenstein
- Jyri Hänninen, taloustoimittaja, Helsingin Sanomat


2013
- Uusi Suomi: Nokian puhelimet myyty Microsoftille Lue!
- Marraskuu 2006. Bill Gates: Microsoft ei osta Nokiaa Kuva
- Kesäkuu 2000. "Kepeät mullat Nokialle". Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset? Nokia lähtee 1. Tapaus Äänekoski. Lue!
http://www.nettisanomat.com/
2013/11/19/etusivu.html

- Biil Gates, Microsoft


2014
Stubb ja Rinne ovat löytäneet uuden kokoontumishuoneen!
Stubb: "Mielestäni kokoontumispaikan nimen pitää vastata niitä tuloksia, joita olemme hallituksessa saaneet aikaiseksi ja joita vielä varmasti saamme ennen ensi kevään vaaleja".

Rinne: "Tässä asiassa olemme harvinaisen yksimielisesti samaa mieltä ja täytyy antaa täysi tunnustus pääministerin kekseliäisyydelle. Tällä tiellä jatkamme ja nostamme uuden kokoontumishuoneemme sellaiseen arvostukseen, jota jälkipolvet ja historiankirjoittajat hämmästyneenä muistelevat".

Kuva kokoontumishuoneen ovelta, jossa näytti olevan koko hallitus koolla ohi kiitävän bussin ikkunasta havainnoituna.
Kuva Pertti Manninen sunnuntaina 23.11.2014 klo 15:01.
Pannukakkutalo Vapaudenkadulla (sic!) Jyväskylässä.
http://www.nettisanomat.com/
2014/11/23/etusivu.html


- Alexander Stubb, pääministeri
- Antti Rinne, valtiovarainministeri
- Pertti Manninen, toimittaja, Nettisanomat


2015
Vaasan hovioikeuden tuomio 19.11.2015. Verkkoviestin poistamismääräys kunnianloukkausta koskevassa asiassa.

"Tuomiostuimen antama verkkoviestien poistamismääräys voi koskea ainoastaan lainvastaisiksi todettuja verkkoviestejä."

http://www.nettisanomat.com/
2015/11/25/etusivu.html

- Pertti Manninen, päätoimittaja, Nettisanomat
- Elina Mäntylä, kihlakunnansyyttäjä, Keski-Suomen käräjäoikeus
- Pekka Mononen, asianajaja, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky
- Lauri Kara, myyntipäällikkö, Nordea Pankki Oyj

- Ruzovy Panter, Tsekki
- Saaristo, Suomi
- Mariapori, Suomi

- Kaisa Orrenmaa, hovioikeuden lainkäyttösihteeri, Vaasan hovioikeus
- Tapani Vasama, hovioikeuden presidentti, Vaasan hovioikeus
- Eija-Liisa Helin, hovioikeudenneuvos, Vaasan hovioikeus
Matti-Pekka Kuuttinen, ma. hovioikeuden neuvos, Vaasan hovioikeus


2016
MARRASKUU 2016. Pääkirjoitus.
Niinistö, Nato ja Trump. Suomen presidentin väärinkäsitys USA:n presidentin vallasta.

Presidentti Sauli Niinistö toivotti juuri valitulle Yhdysvaltain presidentille Donald Trumpille ”onnea ja viisautta”. Hyvin hän muisti edellisen presidentin Tarja Halosen aikoinaan samalle taholle lausuman toivomuksen: ”viisautta”.

Yhdysvaltain presidentin vallasta presidentti Sauli Niinistöllä on väärä käsitys. Iltalehden pääkirjoitussivulla olevan meilin mukaan: ”Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden osalta totesitte, että niin jäsenyys kuin Natokaan ei ole riippuvainen yhdestä ihmisestä, vaikka tämä olisi Yhdysvaltain presidentti.”

Niinistö on väärässä: Tässä asiassa ei kävellä presidentti Donald Trumpin yli. Jos Trump haluaa, että Nato ei laajene esim. Suomen jäsenyydellä, niin ei sitten laajene. Ei kai Niinistö tarkoita sitä, että tarvittaessa laajentumista vastustava USA:n presidentti voidaan hiljentää ja eliminoida.

Ehkä siellä Naton käytävillä, jossa ko. lausunto annettiin tuli niin mahtava olo, että tosiasiatkin hämärtyivät.
Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 2016-11-10 19:09.
http://www.nettisanomat.com/
2016/11/10/etusivu.html


- Sauli Niinistö, tasavallan presidentti
- Donald Trump, presidentti, USA
- Tarja Halonen, predidentti
- Pertti Manninen, päätoimittaja, Nettisanomat


2017
Ameeba Porkkalassa sunnuntaina 24.09.2017.

- Erika Manninen, lukija

Björn Wahlroos ja Antti Herlin. Paljonko ihminen maata tarvitsee?

- Björn Wahlroos, hallituksen puheenjohtaja, Nordea, Ruotsi
- Kustaa Mauri Armfelt
- Antti Herlin, hallituksen puheenjohtaja, Kone
- Mika Lehto, pankkiiri
Jukka Ala-Mello, toimitusjohtaja, Security Trading Oyj
- Lindfors
- Markku Laulumaa. luottomies
- Pertti Manninen, toimittaja, Nettisanomat

Yhden asunnottoman kävely Jyväskylässä 2017.
http://www.nettisanomat.com/
2017/11/15/etusivu.html

- Unto, asunnoton, Jyväskylä
- Susanna Hult, asumisneuvoja, Jyväskylän kaupunki
- Tenho Tonberg, toimittaja, Yle Jyväskylä
- Hanna-Riikka Alasippola, vastaava työntekijä, Jyväskylän katulähetys ry.
- Satulotta Peltola, toimittaja, Yle Hyvinkää
- Pertti Manninen, toimittaja, Nettisanomat


2018
Erikoiskuljetus. Kuva sarjasta "Kirkon kierto" Kirkkonummella.
http://www.nettisanomat.com/
2018/11/13/etusivu.html


- Pertti Manninen, toimittaja, Nettisanomat

Mikä maa, mikä valuutta! Pääministeri Juha Sipilä: "Olen aika tavallinen suomalainen mies. ja sellaisena haluan pysyä".
http://www.nettisanomat.com/
2018/11/13/etusivu.html#torstai20181108

- Juha Sipilä, pääministeri
- Santeri Alkio
- Marko Junkkari, toimittaja, Helsingin Sanomat
- Sami Kero, valokuvaaja, Helsingin Sanomat

- Teuvo Tulio, elokuvaohjaaja
- Pertti Manninen, toimittaja, Nettisanomat
-----
Henkilöluettelo lisätty ja otsikot lihavoitu torstaina 06.12.2018. Nettisanomat. Pertti Manninen.




Torstai 2018-11-08

Mikä maa, mikä valuutta!
Pääministeri Juha Sipilä: "Olen aika tavallinen suomalainen mies, ja sellaisena haluan pysyä".

HS lauantai 03.11.2018: "Ohjaimissa Juha Sipilä. Nyt pelottaa: Alla on kolmetuhatta metriä vapaata pudotusta, ja tätä heiveröistä pikkukonetta ohjaa Suomen pääministeri."
Helsingin Sanomat. Kuukausiliite. Marraskuu 2018. Marko Junkkari. Kuvat Sami Kero ja Marko Junkkari.

"Ei ole sääherkkä, toimii jäätävissäkin olosuhteissa". Sipilä kehaisee omistajan ylpeydellä. Niin kyseessä on Sipilän oma lentokone. Hän osti sen helmikuussa."

"Hintaa hän ei suostu kertomaan. Sen verran sentään, että aiemmin hän omisti kolmanneksen helikopterista ja lentokoneest, ja myymällä nämä osuudet hän rahoitti Mooneyn oston. Pienen googlauksen perusteella voisi veikata, että ostohinta lienee jossain 200 000-300 000 euron välillä."

"Olen aika tavallinen suomalainen mies, ja sellaisena haluan pysyä".

"Lentämistä pystyy hyödyntämään pääministerin työssä", Sipilä perustelee. Niinhän sitä pystyy.

"Parhaiten on jäänyt mieleen se, kun Sipilä lensi Cessna Citationjet CJ+ -suihkukoneella kiikuttamaan hallituksen eronpyyntöä presidentille kesäkuussa 2017. Eroilmoitusta ei sitten jätettykään, kun matkalla varmistui tieto, että parikymmentä perussuomalaista kansanedustajaa jättääkin puolueensa ja on valmis jatkamaan hallitusyhteistyötä."

"Olen aika tavallinen suomalainen mies, ja sellaisena haluan pysyä".

Tapahtumat vyöryivät niin vauhdikkaasti, että edelleenkään ei ole tarkkaa tietoa siitä, mitä oikein tapahtui. Mikä oli teatteria ja mikä ei? Ja jos kaikki olikin teatteria, näytelmän käsikirjoittaja ei tosiaankaan säästellyt juonenkäänteissä. Lopulta Sipilä piti Turun lentokentällä tiedotustilaisuuden, joka jää poliittiseen historiaan yhtenä kaikkien aikojen omituisimmista. Hallituskriisi on peruttu, Sipilä lausui, hyppäsi Cessnaan ja lensi takaisin Helsinkiin."

"Olen aika tavallinen suomalainen mies, ja sellaisena haluan pysyä".

"Kannatuskyselyt kuitenkin osoittavat, että keskustan kannatus on laskenut koko hallitustaipaleen ajan. Lasku alkoi jo ennen Yle kohua. Sinä aikana hallitus on ajanut yhteiskuntasopimusta, pakkolakeja ja aktiivimallia sekä tehnyt isoja leikkauksia.

"Kipeitä päätöksiä", Sipilä itsekin muotoilee. Sipilän sähköpostivyörytys ei siis ollut pääsyy keskustan ongelmiin. Keskustalaisetkin ovat ihmetelleet hallituksen oikeistolaista politiikkaa, Santeri Alkio ja köyhän asia on unohdettu, sanotaan.

Sipilä ei silti linjauksia kadu. Ei edes koulutusleikkauksia. Hänen mukaansa kesällä 2015 koulutusleikkauksille ei ollut vaihtoehtoa, tai olisi ollut, mutta se olisi tarkoittanut vielä suurempia leikkauksia sosiaaliturvaan."

"Olen aika tavallinen suomalainen mies, ja sellaisena haluan pysyä".

HS lauantai 03.11.2018: "Ohjaimissa Juha Sipilä. Nyt pelottaa: Alla on kolmetuhatta metriä vapaata pudotusta, ja tätä heiveröistä pikkukonetta ohjaa Suomen pääministeri."
Helsingin Sanomat. Kuukausiliite. Marraskuu 2018. Marko Junkkari. Kuvat Sami Kero ja Marko Junkkari.

"Juha Sipilän koko haastattelu osoitteessa HS.fi/kuukausiliite. (Maksumuurin takana).


Muutama lause 9-sivuisesta artikkelista torstaina 08.11.2018. Nettisanomat. Pertti Manninen.

"Voi jumalauta tätä teatteria. Mutta nyt se saa loppua!"

Repliikki Teuvo Tulion tänään tiistaina 16.10.2018 Ylen Teemalla esitetystä elokuvasta Levoton veri. Kuva Pertti Manninen.



Maanantai 2018-10-29

Sopimus! Sopimus on pelkkä paperi! KUVA
Pääministeri Sipilä kellojen siirtämisestä.
Lue!
"Voi jumalauta tätä teatteria." KUVA

Repliikki Toivo Särkän tänään 28.10.2018 Ylen TV1:ssä esitetystä elokuvasta Helmikuun manifesti.


Sunnuntai 2018-10-28
LOKAKUU 2018

Pääministeri Sipilä kellojen siirtämisestä. Lue! Iltalehden lukijoiden kommentit. Lue!
"Voi jumalauta tätä teatteria. Mutta nyt ..." KUVA
Laatunen: Sipilän hallituksen tiedonanto on ... Lue!
Shit: "Perusteluja ollaan vaihtamassa lennosta". Lue!

Sunnuntai 28.10.2018

Iltalehti
Tänään klo 10:25
Uutiset | Politiikka

Pääministeri Sipilä kellojen siirtämisestä: ”Suomi ajaa EU:ssa, että tämä kerta jäisi viimeiseksi”

Juha Sipilä ajaa vahvasti kellojen siirtämisen loppumista jo ensi vuonna.

Pääministeri Juha Sipilä haluaisi, että Suomi luopuisi kellojen siirtelystä jo ensi vuonna. (Kuvateksti).

Kelloja siirrettiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä talviaikaan eli tunnilla taaksepäin. Suomen pääministeri Juha Sipilä (kesk) otti Twitterissä kantaa kellojen siirtämiseen.

– Toivotaan, että kellojen siirtely loppuu viimeistään ensi vuoden jälkeen. Suomi ajaa EU:ssa, että tämä kerta jäisi viimeiseksi, Sipilä kirjoitti.

Euroopan komission antaman esityksen mukaan kellojen siirtämisestä oli määrä luopua EU-maissa jo ensi vuonna. Aikataulu esitettiin Euroopan parlamentin ehdotuksesta ja yleisökyselyjen pohjalta.

Uutistoimisto Bloombergin tietojen mukaan kellojen siirtämisestä luovuttaisiin kuitenkin vasta vuonna 2021 EU:n neuvoston puheenjohtajamaan Itävallan ehdotuksesta.

Sipilä otti aiemmin syksyllä kantaan siihen, että kellojen siirtelystä luopuminen on työvoitto suomalaisille.

– Aloite lähti meiltä ja asiaa ovat edistäneet niin ministerimme kuin meppimme, Sipilä kommentoi asiaa 12. syyskuuta.

Anna Egutkina. Iltalehti

Iltalehden lukijoiden kommentit.




Tiistai 2018-10-16
LOKAKUU 2018

"Voi jumalauta tätä teatteria. Mutta nyt se saa loppua!"

Repliikki Teuvo Tulion tänään tiistaina 16.10.2018 Ylen Teemalla esitetystä elokuvasta Levoton veri.

ILTALEHTI
16.10.2018 klo 8:46

Uutiset | Politiikka

Näkökulma: Sipilän hallituksen tiedonanto on poliittista propagandaa, ei juridiikkaa - Laki on piilotettu kuin sotilaat Troijan hevoseen

"Irtisanomissuojan pitää olla sama kaikille. Työntekijöiden pitää olla yhdenvertaisessa asemassa, kirjoittaa Lasse Laatunen.

Viime viikolla pääministeri Sipilä kertoi hakevansa hallituksen työlinjaukselle tukea eduskunnan äänestyksestä.

Kuuluin niihin, jotka pitivät pääministeri Juha Sipilän ilmoitusta eduskunnalle annettavasta työllisyyspoliittisesta tiedonannosta taitavana vetona. Tiedonantoon sisällytettävä riidanalainen irtisanomislaki saisi eduskunnan periaatteellisen hyväksynnän ja hallitus luottamuksen. Ay- liikkeen lakkoilu kohdistuisi eduskuntaa vastaan. Osa mediasta on omaksunut saman näkemyksen, muun muassa Helsingin Sanomat sunnuntaisessa pääkirjoituksessaan.

Pääministeri itse korosti haastattelutunnillaan Oulussa eduskuntaa vastaan tapahtuvan lakkoilun tuomittavuutta. Muuten hän sallisi poliittiset työtaistelut osana demokratiaa.

Tiedonannon oikeusvaikutukset jäivät kuitenkin vaivaamaan minua. Poliittisesti taitavalta tuntunut veto alkoi mättää juridisesti.

Hallitus voi toki mittauttaa luottamuksensa. Viimeksi se mitattiin ulkoministeri Soinin tapauksessa muutama viikko sitten. Enemmistöhallitus saa aina luottamuksen, kunhan sen kansanedustajat osaavat painaa oikeaa nappia. Hallituksella on oikeus valmistella ja antaa esityksiä eduskunnalle, kiistanalaisiakin kyselemättä erikseen lupaa eduskunnalta. Eduskunta sitten aikanaan hyväksyy tai hylkää, muuttaa ja säätää. Se on valtiosääntöoikeudellinen työnjako.

Päädyin siihen, ettei tiedonannolla ole oikeudellisia vaikutuksia itse irtisanomislakiesityksen valmisteluun. Sain uskonvahvistusta Itä- Suomen Yliopiston professori Pauli Rautiaisen haastattelusta sunnuntain Helsingin Sanomissa.

Tiedonanto on poliittista propagandaa, ei juridiikkaa.

Aloin pohtia, voiko hallitus rehellisesti sanoa saaneensa eduskunnalta edes periaatteellisen tuen irtisanomislain valmistelulleen. Kaavailtu laki on piilotettu tiedonannon sisään yleisluontoisesti kuin Troijan sotilaat aikoinaan kuuluisaan puuhevoseensa. Laki kuljetetaan tiedonannon sisään kätkettynä eduskuntaan ja vaaditaan sille etukäteen eduskunnan periaatteellista hyväksyntää. Eduskunta ei voi yhden päivän yleiskeskustelussa saada tarkkaa käsitystä laista, joka ei ole vielä edes ministeriöstä valmis, ei annettu eduskunnalle eikä käsitelty asianmukaisissa valiokunnissa.

Lain ulottuvuutta ja oikeudellisia tulkintoja on mahdoton arvioida etukäteen, kun niitä ei osaa sanoa hallitus itsekään. Aluksi taitavalta tuntunut veto alkoi tuntua juristista vastenmieliseltä.

Olin jäsenenä Esko Ahon hallituksen aikana KHO:n presidentti Pekka Hallbergin johtamassa Perusoikeustyöryhmässä, joka valmisteli perusoikeusesityksen perustuslakiin. Jäseninä olivat mm. professorit Mikael Hiden ja Allan Rosas.

Esitys oli yksimielinen. Irtisanomissuoja säädettiin perusoikeudeksi. Taso jätettiin lain varaan.

Yhdenvertaisuus on myös perusoikeus. Lakko-oikeus itsenäisenä perusoikeutena pyyhittiin esityksestäni ehdotuksista yli. Yhdistymisvapaus on perusoikeus. Lakko-oikeus on liitännäinen oikeus, jonka rajat säädetään lailla.

Suomessa on vanhentunut työrauhalainsäädäntö. Muun muassa poliittisilla työtaisteluilla pitäisi olla ajallinen rajaus. Mieltään saa osoittaa, mutta demokraattisesti valittuja hallitusta ja eduskuntaa ei saa kaataa.

Edustan juristina kantaa, että irtisanomissuojan pitää olla sama kaikille. Työntekijöiden pitää olla yhdenvertaisessa asemassa. Poliittisten työtaistelujen kestolle pitäisi tulevaisuudessa säätää rajat. Eduskunnan toivoisi keskittyvän tiistain keskustelussaan näihin kysymyksiin. Riidanalainen esitys ei tule tiedonannolla hyväksytyksi miltään osin. Eduskunta ei tule tiedonannon hyväksymisellä riidan osapuoleksi.

Sen sijaan eduskunta voisi antaa hallitukselle neuvoja umpikujaan ajetun tilanteen rauhanomaiseksi purkamiseksi. Silloin eduskunta ottaisi itselleen sille kuuluvan ylimmän valtioelimen roolin.

Tiistain keskustelusta tulee mielenkiintoinen. Eduskuntapuolueiden puheenjohtajista kaksi on juristeja: SDP:n Antti Rinne ja RKP:n Anna-Maja Henriksson. Oppositiosta löytyy lisäksi useita kansanedustajia, jotka kokemuksensa perusteella osaavat irtisanomisjuridiikan etu - ja takaperin: Lauri Ihalainen, Tarja Filatov, Ee ro Heinäluoma, Antti Lindtman, Kari Uotila, Jari Myllykoski jne. Toki hallituksessa työministeri Jari Lindströmin otteissa näkyy Voikkaalla käyty kova koulu. Ilkka Kanerva muistaa vielä irtisanomissuojan herkkyyden Holkerin hallituksen aikaisista kahinoista, Ben Zyskowicz samoin. Oikeusministeri Antti Häkkänen on taitava juristi. Hän on ollut viisaasti hiljaa. Tiistain keskustelussa olisi tärkeää saada yksinkertainen esimerkki: tämä moitittava menettely ei nykylailla oikeuta irtisanomiseen, mutta uuden lain nojalla se oikeuttaisi. Jos tällaista esimerkkiä ei kuulla, lainvalmistelun voi lopettaa. Se ei ole enää edes kirpun nylkemistä."

Lasse Laatunen

Lasse Laatunen kirjoittaa pitäneensä pääministeri Juha Sipilän ilmoitusta tiedonannosta taitavana vetona. Kunnes veto alkoi mättää juridisesti.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/47151d1e-e8ac-4083-b50c-5e4bd62664a5_pi.shtml

"Voi jumalauta tätä teatteria. Mutta nyt se saa loppua!"

Repliikki Teuvo Tulion tänään tiistaina 16.10.2018 Ylen Teemalla esitetystä elokuvasta Levoton veri.



Maanantai 2018-09-17
LOKAKUU 2018



Maanantai 2018-09-17 - N:o 61

"Ihan sitä itseään".

"Perusteluja ollaan vaihtamassa lennosta".

Pääministeri Juha Sipilän väitetään vaihtaneen irtisanomissuojan helpottamisen perusteluja.

  • KOTIMAA
    IRTISANOMISSUOJA

Teollisuusliiton ulkoisen viestinnän päällikkö Ville Kopra arvioi, että Juha Sipilän (kesk) hallituksen perustelun irtisanomissuojan heikentämisestä ovat muuttuneet.

Hän muistuttaa, että kun hallitus keväällä kehysriihessään päätti pienten yritysten irtisanomiskynnyksen madaltamisen valmistelun aloittamisesta, lakimuutosta markkinoitiin nimenomaan työllisyystoimenpiteenä. Tuottavuudesta ei tuolloin puhuttu Kopran mukaan mitään. 

Elokuussa Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimuspäällikkö Antti Kauhanen ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimuskoordinaattori Merja Kauhanen arvioivat, ettei irtisanomissuojan heikentäminen alle 20 työntekijän yrityksissä ei juuri työlliyyttä parantaisi.

”Etlan ja PT:n tutkijoiden viesteissä ei voida nähdä olevan keskinäisiä ristiriitaisuuksia ja tutkijoiden läpikäymä aineisto oli hyvin samankaltaista. Hallituksen markkinoimat työllisyysvaikutukset ovat jäämässä ohuiksi tai kokonaan olemattomiksi. Tuottavuuden kasvu olisi varmasti sinänsä positiivista, mutta ovatko hankkeen taloudelliset vaikutukset enää ylipäätään missään mittasuhteessa niihin yhdenvertaisuudelle ja oikeustilalle aiheutuviin haittoihin, joita uudistuksesta työpaikoilla seuraisi”, Kopra kysyy Puheenvuoron blogissaan.

”Kun hallitus eikä helpomman irtisanomisten puolesta lobbaava Suomen Yrittäjät saaneet lausunnoista tukea työllisyysargumentilleen, ollaan perusteluja vaihtamassa lennosta. Myös pääministeri Sipilä muotoili perustelut 5.9 Suomenmaassa niin päin, että irtisanomisten lisääminen parantaa itse asiassa tutkimusten mukaan tuottavuutta. Hänen oma jatkopäätelmänsä oli, että tätä kautta vahvistuvat kasvu ja työllisyys”, hän jatkaa.

Palkansaajajärjestöt ovat ilmoittaneet ryhtyvänsä työtaistelutoimiin, jos hallitus ei vedä hankettaan irtisanomissuojan heikentämisestä pois. Teollisuusalalla ylityökiellot alkavat maanantaina. Perjantaina myös AKT ilmoitti oman ylityökieltonsa alkavan maanantaina.

Hallituksen esitys helpottaisi työntekijän irtisanomista alle 20 hengen yrityksissä. Kaikki SAK:n jäsenliitot ovat päättäneet laajoista hallituksen vastaisista järjestöllisistä toimista, joista kukin liitto linjaa tarkemmin tahollaan. Myös keskusjärjestöt Akava ja STTK vastustavat irtisanomislakiesitystä ja esimerkiksi akavalainen OAJ ja STTK:lainen Tehy valmistelevat niin ikään järjestöllisiä toimia.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/259048-teollisuusliiton-havainto-ay-liikkeen-pillastuttaneesta-uudistuksesta-perusteluja

http://www.shit.fi/2018/09/17/etusivu.html

2017: Soinin valtiosihteeri takakontissa. LUE! - Venäjä ja presidentinvaalit LUE! - Presidentti Niinistö: Nimienetsintä ... LUE! - Suomalaisilla Pohjolan pienin ... LUE! - Sipilä: "Valinvapauden lainvalmistelu" LUE! - Sauli Niinistön ohjeita hyville tavoille. LUE! - Paluu politiikkaan 100 000 euroa rikkaampana. LUE! - Komentaja Lindberg antoi VTV:n tarkastajille väärää tietoa. LUE!


Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! 

  

Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07. Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!

Sivulla:
http://www.nettisanomat.com/2014/08/08/kuvasivu.html


2017. POLITIIKKA. Presidentti Sauli Niinistö peruu kantansa ydinaseista.

Ilta-Sanomat torstaina 19.10.2017.
Niinistö yllytti vielä pohtimaan.
POLITIIKKA. Presidentti Sauli Niinistön mielestä eduskunta voisi keskustella ydinasekieltosopimuksesta: - Minulla ei ole mitään ydinasekieltoakaan vastaan.

"Viime kesänä 122 maata äänesti YK:ssa ydinaseet kieltävän sopimuksen puolesta, mutta Suomi ei ollut näiden maiden joukossa."

"Sopimuksen allekirjoittamista ovat vaatineet viime aikoina sdp:n, vasemmistoliiton ja vihreiden eduskuntaryhmät."

"Lisää pontta vaatimukset saivat sen jälkeen kun Nobelin rauhanpalkinto toissa viikolla pitkään sopimusta ajaneelle ydinaseiden vastaiselle ICAN-kampanjalle."

Ilta-Sanomat torstaina 19.10.2017.


KOMMENTTI: Ilta-Sanomat ei kertonut sitä missä päätettiin, että sopimusta ei allekirjoiteta. Suomen kielteisen päätöksen tekemiseen osallistui myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
Pertti Manninen torstaina 19.10.2017.

http://www.nettisanomat.com/
2017/10/19/etusivu.html

2006

HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006. (Käännös: Pertti Manninen).

Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi.

HBL:ssä (3.11) selostettiin tarkasti muun muassa Naton, Ruotsin ja Suomen välistä syvennettyä  yhteistyötä. Suomen Puolustusministeri on äskettäin eräässä puheessaan sanonut, että Suomella on vain kaksi vaihtoehtoa: nostaa puolustusmäärärahoja tai liittyä Natoon.

Eräs kysymys, joka ei vielä ole vaikuttanut suomalaiseen keskusteluun, on se, että Nato on sotilasliitto, joka rakentuu soveltuvin osin Euroopassa oleviin ydinaseisiin. On pidätetty oikeus käyttää ydinaseita ensin, vaikka ei olisikaan jouduttu sellaisten aseiden käytön kohteeksi. Tämä oikeus on nimeltään "first use". Tämä oikeus kohdistuu myös sellaisiin maihin, joilla itsellään ei ole ydinaseita.

Mielestämme tällainen ydinasedoktriini on kansainvälisen oikeuden vastainen. Sellaiseksi sen tulkitsi Haagin kansainvälinen tuomioistuin 1996-07-08 neuvoa-antavassa lausunnossaan. Lausuma voidaan mielestämme tulkita myös niin, että Naton jäsenvaltioiden tulee aktiivisesti vaikuttaa organisaation ydinasepuolustukseen liittyvien kysymysten selvittelyssä.

Tilanteessa, jossa riski ydinaseiden leviämiseen maailmassa lisääntyy, muun muassa sen johdosta, että ydinasemahdit ovat haluttomia täyttämään vuoden 1968 ydinaseiden leviämistä koskevan sopimuksen VI artiklaa, jonka mukaan ydinaseita pitäisi vähentää ts. ryhtyä ydinaseiden riisuntaan, on erittäin tärkeää, että liittoutumattomat maat Euroopassa - Ruotsi, Suomi, Itävalta ja Irlanti, näillä perusteilla pidättyvät Naton jäsenyydestä niin kauan kuin organisaatio rakentaa puolustuksensa ydinaseille. Jäsenyys sisältää mukana olon vastuun Naton ydinaseisiin. Tässä yhteydessä emme käsittele kysymystä muunlaisesta yhteistyöstä Naton kanssa.

Kuvaan kuuluu, että ei ole mitään poliittista enemmistöä Ruotsin jäsenyydelle. Aikaisemman sosialidemokraattisen hallituksen ulkopoliittisesssa selvityksessä 2006-02-15 sanotaan myös, että Ruotsin sotilaallinen liittoutumattomuus ja näin ollen ulkopuolelle jääminen sellaisesta  puolustusyhteistyöstä, johon ydinaseet kuuluvat, vahvistaa Ruotsin asemaa joutua massatuhoaseiden käytön kohteeksi. Jaamme tämän käsityksen. Ennen vaaleja järjesti Ruotsalaiset lääkärit ydinaseita vastaan kyselyn. Centerpartiet sanoo vastauksessaan, että Naton ydinasedoktriini on yksi painavimmista syistä, jonka takia Ruotsin ei tule liittyä Natoon.

Mielipiteet Euroopassa ovat uudelleen alkaneet herätä ydinasekysymyksessä. Tämä koskee muun muassa amerikkalaisia ydinaseita Euroopassa, mutta myös kysymystä siitä. varustaako Englanti uudelleen Trident- sukellusveneet ydinaseilla vai romuttaako se ne.

Sen tähden Euroopan liittoutumattomille maille on vahvoja syitä sanoa Natolle ei, koska se rakentaa puolustuksensa epäilyttävään ydinasedoktriiniin.

Sen sijaan tulee tehdä ydinasekysymykseen uusia aloitteita, joiden lähtökohtana ovat Euroopan unionin massatuhoaseita koskeva päätöslauselma 2005-11-17 ja Blix-komission raportti "Weapons of terror".

Tämä oli linjassa myös sen kanssa, että kysymys ydinaseettomista vyöhykkeistä Euroopassa otettaisiin uudestaan esille. Ruotsin valtiopäivillä on tänä syksynä jätetty aloite ydinaseettoman vyöhykkeen perustamiseksi Eurooppaan.

Mielestämme on nyt hyvä syy sekä Ruotsille ja Suomelle jollakin sopivalla tavalla tehdä vyöhykeajatus uudelleen ajankohtaiseksi.

Stig Gustafsson. Puheenjohtaja. Curt Riberdahl. Varapuheenjohtaja. Ruotsalaiset juristit ydinaseita Vastaan. Ruotsi.

Ydinaseeton vyöhyke on nyt taas tehtävä ajankohtaiseksi. (Käännös: Pertti Manninen).

HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006. Läs!

http://www.nettisanomat.com/
2006/11/21/etusivu.html#aktualisera


2006 Linkit

Lue myös!
Maanantai 2006-10-09  Yle 24 Uutiset online

EU tuomitsee jyrkästi ydinkokeen   
Vaahtoranta: Ydinkoe jatkoa uhkailulinjalle 


Lue myös!
Monrday October 9 2006  Guardian Unlimited
N Korea claims first nuclear test   North Korea said today it had performed its first-ever nuclear weapons test, a move that prompted swift international condemnation.  
Simon Tisdall's world briefing   
Test unnerves Asian markets    
Nuclear trial a test for UN   
Special report: N&S Korea

Lue myös!
Onsdag  2006-10-04 Aftonbladet
Hotar med atombomb
För Nordkorea är det en livförsäkring

Nordkorea vill försäkra sig om att deras livförsäkring fortfarande gäller.
Provspränger de en atombomb är det en gång för alla bevisat att landet har kärnvapen.
Det enda som garanterat håller USA på avstånd.

Åtminstone är det så kommunistdiktaturen i Pyong-yang resonerar.
Nordkorea hävdar sedan en tid att de har kärnvapen. För några månader sedan genomförde de flera test av raketer som sägs kunna nå USA.
Som straff infördes vissa ekonomiska sanktioner. USA vill gå ännu hårdare fram.
 
"Ondskans axel"
Många är övertygade om att Nordkorea talar sanning om sina kärnvapen, men diktatorn Kim Yong-Il verkar ändå frukta att USA funderar på att störta honom. Det var efter att president Bush utnämnt Nordkorea som ett av länderna i "ondskans axel" (ihop med Irak och Iran) som problemen började på allvar.
Ingen tidpunkt anges för när kärnvapentesterna är tänkta att genomföras.
Febril internationell aktivitet kommer nu att utbryta för att Nordkorea ska avstå från testerna.
 
Notoriskt oberäknelig
Möjligen kalkylerar Nordkoreas ledning med morötter i form av ekonomiskt stöd om de avstår.
Problemet är att ingen egentligen vet vad det är Nordkorea vill, utom möjligen att få säkerhetsgarantier från USA.
Regimen är notoriskt oberäknelig, vilket är det värsta orosmomentet. Ingen vet vad ledaren Kim Yong-Il är beredd att göra om han känner sig pressad.
Wolfgang Hansson
Hotar med atombomb För Nordkorea är det en livförsäkring


Lue myös
Tisdag 2006-10-03 Aftonbladet
Nordkorea vill testa kärnvapen   "Kan leda till att fler länder skaffar kärnvapen"

Lue myös! Fredsträff '84 Västerås 12-15 juli
YK:n päivänä 24.10.2002. Muistoja siitä kuinka vaadimme maailmaan rauhaa polkupyörämarssilla Västeråsiin vuonna 1984. Pitkään tekeillä ollut sivu saa arvoisensa julkaisupäivän nyt, pommeja odotellessa. Vain rypistynyt 8-sivuinen ohjelmalehti on löytynyt, valokuvat ovat tuhoutuneet elämän kourissa tai sitten ne vielä joskus pulpahtavat jostakin esiin. Tervehdys mukanaolijoille. Nimeltä mainiten Markku ja Mika Paaviainen.. Samma pä svenska senare!
Pertti Manninen
  2002-10-24

Fredsträff '84 Västerås 12-15 juli
Den fortsatta uprustningen, de direkta förberedelserna för att kunna föra ett "begränsat" kärnvapenkrig och att kunna vinna ett sådant krig, måste till varje pris stoppas.
Ett kärnvapenkrig kan inte begränsas och det kommer inte att finnas nägon segrare.
Risken för att ett kärnvapenkrig skall bryta ut blir allt större för var dag. Det nuvarande klimatet av kallt krig och konfrontation måste hejdas. Detta förutsätter förtroendeskapande åtgärder, konkreta nedrustningsåtgärder och ett ökat samarbete.
De viktigaste förtroendeskapande åtgärderna just nu är att skapa en korridor fri från kärnvapen genom Europa, som Palmekomissionen har föreslagit och att påbörja förhandlingarna om att göra Norden till en kärnvapen fri zon.
Ett ytterligare viktigt steg skulle vara om kärnvapenmakterna kom överens om att inte som första land använda kärnvapen.
Utplaceringen av nya kärnvapen i Europa är just nu det största hotet mot freden. Det måste till ett omedelbart stopp för utplacering av medeldistanskärnvapen i både väst- och östeuropa. De redan utplacerade nya raketerna måste tas bort och förhandlingarna mäste återupptas.
Vårt lands neutralitet och territoriella integritet hotas av att kryssningsrobotar, som utplaceras i England, faktiskt är avsedda att flyga 20-50 meter över våra städer och samhällen.
Samarbete och gemenskap mellan alla folk är allt viktigare förutsättningar för nedrustning. Vi måste hejda konfrontationen och det kalla kriget. I dess ställe skall vi sätta avspänning mellan öst och väst, gemensam säkerhet och nedrustning.
Än kan vi hindra att ett kärnvapenkrig bryter ut, om vi alla hjälps åt.
Kom till fredsträffen i Västerås. Än är det inte för sent att hindra kärnvapenkriget.

Fredsträff '84 Västerås 12-15 juli  2002-10-24

Fredsträff '84 Västerås 12-15 juli  2002-10-24


Aamulla elokuussa. Kivi kolme kertaa. Kuvat.

Satoa. Kuvat.



Aamulla elokuussa. Kivi kolme kertaa. Kuvat-
Satoa. Kuvat.
Humppilassa tiistaina 07.08.2018 klo 06:15. Pertti Manninen.

Maakunta: Kanta-Hämeen maakunta. Seutukunta: Forssan seutukunta.


Arkisto 2014.

Tove Jansson 100 vuotta tänään.

Tove Jansson 100 vuotta tänään.

Kuva: Rasmus-kissa nukahtamaisillaan juomakuppinsa viereen tv:n lähettäessä ohjelmaa Tove Janssonin elämästä tutun musiikin soidessa.

Perjantaina 08.08.2014 klo 18:46.
Kuva: Pertti Manninen. Isonna!

Katso myös!
Joulukuu 2013. "Unelma valkeasta joulusta" - "Ja aamulla ..." Kuvat
Mitäs tämä on? - Mutta peikko kulta, miten sait nelosen käytöksestä? Kuvasarja

8.8.2018. Humppilassa Iittalan myymälässä Juhla-Muumi-mukit olivat loppuneet sinne ehtiessäni Erikan soitettua hiukan liian myöhään tai sitten liikaa hidastellessani sinne kiiruhtaessani. Monet jäivät ilman sielläkin. Pertti Manninen.

2018. 2 x 2 kuvaa. HS vertasi Trumpia sikaan - Päivi Räsänen tuohtui. KUVA
2018. Presidentti Niinistö toivottaa hyvää matkaa YK:n pääsihteeri Antonio Guterresille Moskovaan KUVA
2018. Trump ja Kim allekirjoittivat historiallisen julkilausuman KUVA
2006. Paariavaltiosta varteenotettavien valtioiden joukkoon. Ydinaseiden purkaminen on aloitettava nyt kaikkialla Lue!
2007. "Förbjud atomvapnen", Mielenosoitus vuonna 1957 KUVA
2017. Presidentti Sauli Niinistö peruu kantansa ydinaseista. Lue!
2006. Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi. Lue!
2018. Kuumassa kaupungissa sunnuntaina Osa14. KUVASARJA
2018. Paavo Väyrynen tulee, ainakin eduskuntaan. Lue!

Presidentti Niinistö toivottaa hyvää matkaa YK:n pääsihteeri Antonio Guterresille Moskovaan jalkapallon MM-otteluun presidentti Vladimir Putinin aitioon. KUVA
2018. Trump ja Kim allekirjoittivat historiallisen julkilausuman KUVA
2006. Paariavaltiosta varteenotettavien valtioiden joukkoon. Ydinaseiden purkaminen on aloitettava nyt kaikkialla Lue!
2007. "Förbjud atomvapnen", Mielenosoitus vuonna 1957 KUVA
2017. Presidentti Sauli Niinistö peruu kantansa ydinaseista. Lue!
2006. Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi. Lue!
2018. Kuumassa kaupungissa sunnuntaina Osa14. KUVASARJA
2018. Paavo Väyrynen tulee, ainakin eduskuntaan. Lue!

Heinäkuu

Lokinpoikanen tepastelee Oikeustalon pihalla sadekuuron tauottua ja kuvaajan ihmetellessä neuvotteluhuoneessa asiakirjanippua laatiessaan vastinetta hallinto-asiaan.

Tiistai 2013-07-16 12:54. Keski-Suomi. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Oikeustalo. Kuva: Pertti Manninen.

Laajenna!

Elämän alku

Isosisko iso ipana.
Pikkusisko pieni pipana.
Isosisko tuuheatukkainen.
Pikkusiskolla kalju nukkainen.

Hupsis vaan ja on vuos kakstuhattasatakaks.
Ovat Erin ja Ava tulleet hieman vanhemmaks.
Pappa puolestaan muuttunut on jo tomumajaks.

Onnellisna katsoo takaa tähtien, tuolta,
miten tytöt toisistansa pitää yhä huolta,
ja kulkevat näin - käsi kädessä -
kadun aurinkoista puolta.
Erinin ja Avan pappa


"... Vauvalle sopivat tuutulaulut ja lorut oikein hyvin. Ne ovat ensiarvoisen tärkeitä, kun jokeltelusta alkaa pikkuhiljaa muodostua sanoja. Turhaa lässytystä voi karsia, mutta varsinkin s:n, l:n, p:n, K:n ja r:n opettelussa loruja kannattaa käyttää: Vesihiisi sihisi hississä ...". Arto Manninen

(67) Kokoelmasta RAKASTA. 
Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Heinäkuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.




SMILE
from MODERN TIMES

Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
Music by
CHARLIE CHAPLIN

Moderately, with great warmth


SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.
Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmthAIN' - HYMY

suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01



modern times - nykyaika. kuvitelma.


http://www.nettisanomat.com/ 2001/05/17/hymy.htm


Helsingin Sanomat lauantaina 11.2.2017. Mielipide. Juha Tapiola.

Saamelaiset: Sulauttamispolitiikka jatkuu käytännössä edelleen.
Saamelaisten oikeudet eivät toteudu Suomessa.(Artikkelin kuva)"Ensimmäinen yhteinen saamelaiskokous pidettiin 6. helmikuuta 1917 Norjan Trondheimissa. Päivää pidetään nykyisin myös saamelaisten kansallispäivänä.

Saamelaisten yhteinen kansallispäivän juhla pidetttiin tänä vuonna Trondheimissa, jossa olivat koolla Norjan, Ruotsin ja Suomen saamelaisten vaaleilla valitut parlamentit. Juhlissa oli mukana myös Norjan ja Ruotsin valtiollista johtoa - Suomen poliittinen johto loisti poissaolollaan. Oikeusministeri Jari Lindström (ps) perui osallistumisensa viime tipassa pääministeri Juha Sipilän (kesk) "strategiakokoukseen" liittyvässä määräyksessä.

Norjan pääministeri Erna Solberg piti Trondheimissa puheen norjalaispolitiikan vääryydestä saamelaisille. Hän totesi puheessaan muun muassa seuraavaa: "Norjalaistamispolitiikka on musta kappale maan historiassa. Se pakotti saamelaiset luopumaan kulttuuristaan ja kielestään. Moni sukupolvi kasvatettiin uskomaan, etteivät he saa puhua saamea eivätkä olla saamelaisia ja että se on häpeä. Norjalaisten politiikka saamelaisia kohtaan oli väärä."

En usko koskaan kuulevani Suomen pääministeriltä tällaista tunnustusta vääryyksistä saamelaisia kohtaan. Ruotsissakin valtionjohto on pyytänyt saamelaisilta anteeksi sulauttamisyrityksiä.

Saamelaisoikeuksien näkökulmasta Norja on paratiisi Suomeen verrattuna. Norja on ratifioinut jo vuonna 1990 alkuperäiskansojen oikeuksia koskevan ILO 169-sopimuksen ja Tanskakin vuonna 1996 Grönlannin inuitien vuoksi.

Sivistysmaina itseään pitävät Suomi ja Ruotsi eivät ole ratfioineet sopimusta. Ruotsissa saamelaisten oikeudet on kuitenkin vahvistettu lainsäädännössä Suomea paremmin esimerkiksi saamelaismääritelmän ja poronhoidon osalta. Ruotsin saamelaiskäräjät ja ja syrjintävaltuutettu haluavat perustaa totuuskomission, joka selvittäisi ja toisi julkisuuteen saamelaisten historiassa kokemat vääryydet. Ruotsin valtionjohto ei ole tyrmännyt ajatusta.

Kansanedustaja Emma Kari (vihr) jätti syyskuussa 2016 eduskuntakyselyn siitä, aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin saamelaiskäräjien ehdotuksen totuus- ja sovintokomission perustamiseksi. En yllättyisi, jos hallitus vastaisi, ettei komissiolle ole tarvetta.

Suomi on Ruotsin ja Norjan tapaan pyrkinyt historiassaa sulauttamaan saamelaiset valtaväestöön. Esimerkiksi saamelaislapsia pakkosuomalaistettiin sotien jälkeen 1940-luvun lopulta lähtien laittamalla heidät suomalaisiin asuntolakouluihin.

Olen itse viimeisiä ikäluokkia, jotka joutuivat kokemaan asuntolakoulun. Aloitin koulun Utsjoen kansakoulussa vuonna 1968 ja asuin viikot asuntolassa. Kelirikkoaikoina asuntolassa oleminen venyi yli kuukaudeksi - 7-vuotiaana! Kaikki opetus oli suomenkielistä, mikä ei ollut kotona vain saamen kieltä puhuneelle lapselle ihan yksinkertainen juttu. Asuntolanhoitajakin puhui vain Suomea.

Julkinen pakkosuomalaistaminen loppui vasta 1970-luvulla. Käytännössä se kuitenkin jatkuu edelleen. Valtiolla ei ole haluja saamelaismääritelmän muuttamiseen. Metsähallituslaissa, kaivoslaissa ja vireillä olevassa Tenon kalastussopimuksessa saamelaiskulttuuria ei ole huomioitu asianmukaisesti. Tämä tarkoittaa, että sulauttamispolitiikka jatkuu."Saamelaiset: Sulauttamispolitiikka jatkuu käytännössä edelleen. Saamelaisten oikeudet eivät toteudu Suomessa. 
Helsingin Sanomat lauantaina 11.2.2017. Mielipide. Juha Tapiola, varatuomari ja JHT/HT-tilintarkastaja, etninen Utsjoen saamelainen, Asikkala."Norja on paratiisi Suomeen verrattuna".

Kuva 13.02.2017.
Helsingin Sanomissa ei ollut mitään asiasta saamelaisten kansallispäivän jälkeisenä päivänä tiistaina 07.02.2017. 
Pertti Manninen. 



Totuus

Epäröidessäsi kerro totuus.
Mark TwainTotuus on arvokkain asiamme. Säästäkäämme sitä.
Mark Twain

Totuus voi vasta silloin vaikuttaa, kun vastaanottaja on sitä varten kypsä. Ei riipu siis totuudesta, että ihmiset ovat vielä niin kaukana totuudesta.
Christian Morgenstern

Totuuden hautajaisissa lauletaan aina samaa virttä: "Minä olen oikeassa ja sinä olet väärässä".
Lin Jutang

(47) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 





Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi
"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa".



Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.
Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. 


 

pappa.fi - 2018/12/17 - N:o 2132 - Ministeri Anne Berner ei valvonut. Hurmahenkisyyttä tietojen luovuttamisessa. Trafi - Liikenne ja viestintäministeriö - Muistuttaa ministeri Tuija Braxin vaalimunausta sähköisessä äänestyksessä. - EXTRA: Arkisto 1999: Eikö kukaan uskalla kertoa Helsingin Sanomille sen jääviydestä kirjoittaa Helsingin keskustan kaavoituksesta? - Presidentti palkitsi linnakundin korkeimmalla kunniamerkillä. Antti Aarnio-Wihuri - Sauli Niinistö - Autovanhus ja muitakin kuvia - Lasi jäässä ja muitakin kuvia - Joukon muistolle - Erikoiskuljetus ja muitakin kuvia. - Lasse Laatunen kansliapäälliköistä ja juristeista. Kuva. Mikael Jungner pitää peukkua "Liike NYT" ... - Arkisto 1999. Kaikki Harry Harkimosta. Pentti Sainio: Harkimoiden hattutemppu - Lastenklinikalta Hartwall Areenalle. - Brexit. Live. Ylen A-studio. - Erikoiskuljetus. Kuvasarja - Mikä maa, mikä valuutta! Pääministeri Juha Sipilä: "Olen aika tavallinen suomalainen mies ... - Sopimus! Sopimus on pelkkä paperi! - Pääministeri Sipilä kellojen siirtämisestä. - "Voi jumalauta tätä teatteria. Mutta nyt se saa loppua!" - Lasse Laatunen, Iltalehti: Näkökulma: Sipilän hallituksen tiedonanto. - Perusteluja ollaan vaihtamassa lennosta" - Kuvat. Aamulla elokuussa. Kivi kolme kertaa. Kuvat. Satoa. Kuvat. - Kokoelmasta RAKASTA. Isosisko iso ipana. - 2007. "Förbjud atomvapnen". Mielenosoitus vuonna 1957 KUVA - 2017. Presidentti Sauli Niinistö peruu kantansa ydinaseista. - 2006. Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi - Totuus. Arto Manninen. Kokoelmasta RAKASTA. - SMILE - HYMY - Alkuperäinen ja käännös 2001. - etusivu - Maanantai 17.12.2018 - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi -

N:o 2132 Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com

Sivu 2018-12-17, nettiin 2018-12-17 12:21, linkkejä 2018-12-17.

parhaat uudet ... banneri 2018-07-31 alkaen.


EXTRA: Arkisto 1999: Eikö kukaan uskalla kertoa Helsingin Sanomille sen jääviydestä kirjoittaa Helsingin keskustan kaavoituksesta?

Vastaus kysymykseen? Lue!

Lue räikeä esimerkki joulukuun 16. päivän lehdestä.

Muut lehdet: Helsingin Sanomat:3. pääkirjoitus. Torstaina 16. joulukuuta 1999.
SIVU A2.

"Kampin kaavamuutos paikallaan

HELSINGIN keskustan suurin yhtenäinen rakennuskohde Kampin terminaalialue ei täytykään ihan niin massssiviseksi kuin valtuuston viime keväänä hyväksymä asemakaava esittää. Fredrikinkadun varrelle suunniteltu 6-kerroksinen rakennus aiotaan madaltaa vain yksikerroksiseksi. Niin Tennispalatsin edusta saa eteläpäätyynsä lisää avaruutta.

Muutos on tärkeä koko Kampin uuden keskustan ilmeelle. Se aiotaan rakentaa niin täyteen, että pienikin kevennys rakennusmassoissa on tervetullut. Nyt hylättäväksi esitettävän toimistotalon rakennusoikeus siirretään Fredrikinkadun länsipuolelle Kampin metroaseman tontille. Yleisön nähtävillä olevan kaavaluonnoksen mukaan sille on tarkoitus rakentaa viereisen Autotalon korkuinen toimistotalo.

Fredrikinkadun länsipuoli jäi Kampin terminaalialueen kaavoituksen ulkopuolelle. Tennispalatsia ja nykyistä bussikenttää uudistettaessa on syytä katsoa myös ympärilleen. Sähkötalo, Autotalo ja Kampin metroasema ovat oleellinen osa koko Kampin suunnittelualuetta. Siksi molempia kaava-alueita on tarkasteltava kokonaisuutena. Kaavaluonnoksen tarkoituksena on liittää Sähkö- ja Autotalon alueet osaksi Kampin uutta liikekeskustaa.

Kaksi uutta korkeaa liikerakennusta Fredrikinkadun molemmin puolin olisi jo liikaa. Oikea ratkaisu on jättää Kampintorin länsipäädystä näkymä Fredrikinkadulle ja siirtää jättirakennus nyt ehdotetulle paikalle. Autotalon ja Sähkötalon välinen tontti sopii siihen hyvin. Tontti olisikin aivan liian arvokas pelkästään Kampin metroaseman sisäänkäynniksi."

Muut lehdet: Helsingin Sanomat:

3. pääkirjoitus. Torstaina 16. joulukuuta 1999. SIVU A2

Lue myös aikaisempi kirjoitus, jossa tietoja, kuinka Helsingin Sanomat onnistui saamaan nykyisen lasipalatsi-tonttinsa:

Jääkö matkustajien etu aina toiseksi liikennekeskusten rakentamisessa?

Tarkastelussa Helsinki ja Jyväskylä.

"Helsinki.

Linja-autoterminaali olisi voitu rakentaa rautatieaseman kylkeen, jos olisi haluttu.

Lyhyesti kävi näin: Vielä kymmenkunta vuotta sitten "mielipidevaikuttaja" Helsingin Sanomat oli sitä mieltä, että ratkaisu olisi hyvä. Mutta sitten astui kuvaan apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen, joka ryhtyi puuhaamaan kyseistä tonttia WTO:lle. (WTO on lyhennys World Trade Organization-nimestä.) Hän tarjosi WTO:lle tontin ostomahdollisuutta toimitalon rakentamiseksi tälle isolle organisaatiolle. Kun tämä tuli Sanoma Oy:n tietoon, niin WTO sivuutettiiin ja Sanoma Oy osti tontin ja rakensi sille jättiläislasitalon, joka ei Nykytaiteen museon "takana" ole Helsingin pohjoiseen suuntautuvan avaran näkymän katkaisija.

Näin unohtui Helsingissä linja-autoterminaalin siirto rautatieaseman viereen."

http:///www.nettisanomat.com/
1999/10/21/n9912liikenne.htm

Lue räikeä esimerkki joulukuun 16. päivän lehdestä!

Muut lehdet: Helsingin Sanomat:

Kaupunki. Torstaina 16. joulukuuta 1999. SIVU B3.

"Helsingin valtuusto jatkoi SanomaWSOY:n tonttivarausta

ANNA-LEENA PYYKKÖNEN
PASI TUOHIMAA

Helsingin Sanomat

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi keskustelun ja äänestyksen jälkeen Sanoma-WSOY:n Kampin-Töölönlahden alueen tonttivarauksen jatkamisen kolmella vuodella.

Valtuutettu Jorma Hentilä (vas) esitti toivomusponnen, jonka mukaan kaupunginhallituksen pitäisi selvittää optiotontin sijoittamiselle Kampin-Töölönlahden alueen lisäksi muita vaihtoehtoja. Valtuusto ei hyväksynyt Hentilän pontta. Sen puolesta äänesti 26 ja vastaan kolme. Tyhjiä ääniä annettiin kuitenkin 55, joten puoltoäänet eivät riittäneet.

Valtuustolähteiden mukaan kaupunki olisi jo tarjonnut Sanoma-WSOY:lle tonttia Ruoholahdesta tai Pasilasta, mutta ne eivät ole kelvanneet yhtiölle. Nyt näyttää siltä, että ainoat sopimuksen mukaiset toimistotontit sijaitsevat Töölönlahdella radan varrella.

Hentilän lisäksi monet muut valtuutetut pitivät option antamista silloiselle Sanoma Osakeyhtiölle virheenä. Sopimusta ei kuitenkaan haluttu rikkoa, koska se antaisi yritysmaailmalle huonon kuvan kaupungista sopimuskumppanina.

Myös apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen (sd) sanoi, ettei näköpiirissä ole seikkoja, joiden takia kaupungin pitäisi tärvellä maineensa ja sopimus Sanoma-WSOY:n kanssa. Hän muistutti, että optio tehtiin aivan toisissa olosuhteissa kuin nyt ovat. Silloin rakentaminen oli täysin kuollut kaupungista.

Olli Salin (Muutos 99) aprikoi, voisiko sopimusta muuttaa sillä perusteella, että sen teki aikoinaan Sanoma Osakeyhtiö. "Nyt oikeushenkilö on toinen, Sanoma-WSOY."

Tuomo Markelin (nuors) kysyi Korpiselta, onko etuosto-oikeutta pakko jatkaa?

Korpinen ei tiennyt koituisiko sopimuksen rikkomisesta taloudellisia vaikutuksia. Hän arveli Sanoma-WSOY:n olevan sellainen yritys, ettei se helposti riitauttaisi tällaisia asioita.

Minerva Krohn (vihr) ei pitänyt seitsemän vuotta sitten tehtyä sopimusta viisaana. "Sellaisten ei pitäisi antaa ohjata alueen kaavoitusta. Toivottavasti toinen Sanomatalo ei ole yhtä massiivinen kuin ensimmäinen."

Varaussopimus takaa yhtiölle etuosto-oikeuden toiseen tonttiin alueella. Uusi sopimus on voimassa 2002 loppuun. Tonttioptiosta sovittiin samassa kaupassa, jolla kaupunki myi nykyisen Sanomatalon tontin yhtiölle 1997. Esisopimus tehtiin seitsemän vuotta sitten.

Sopimus umpeutuu vuoden lopussa. Viivästyminen on johtunut Töölönlahden alueen keskeneräisestä kaavoituksesta. Kaupunki ei ole näin voinut tarjota yhtiölle tonttia sopimusaikana."

Muut lehdet: Helsingin Sanomat:

Kaupunki. Torstaina 16. joulukuuta 1999. SIVU B3.


Sanoma-WSOY:lle ehdotettiin tonttia Ruoholahdesta tai Pasilasta.

Seuraavasta Sanomatalosta toivottiin pienempikokoista.

Nämä väliotsikot eivät mahtuneet lehden paperiversioon, olivat netissä!


Lue myös aikaisempi kirjoitus, jossa tietoja, kuinka Helsingin Sanomat onnistui saamaan nykyisen lasipalatsi-tonttinsa:

Jääkö matkustajien etu aina toiseksi liikennekeskusten rakentamisessa?

Tarkastelussa Helsinki ja Jyväskylä.

"Helsinki.

Linja-autoterminaali olisi voitu rakentaa rautatieaseman kylkeen, jos olisi haluttu.

Lyhyesti kävi näin: Vielä kymmenkunta vuotta sitten "mielipidevaikuttaja" Helsingin Sanomat oli sitä mieltä, että ratkaisu olisi hyvä. Mutta sitten astui kuvaan apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen, joka ryhtyi puuhaamaan kyseistä tonttia WTO:lle. (WTO on lyhennys World Trade Organization-nimestä.) Hän tarjosi WTO:lle tontin ostomahdollisuutta toimitalon rakentamiseksi tälle isolle organisaatiolle. Kun tämä tuli Sanoma Oy:n tietoon, niin WTO sivuutettiiin ja Sanoma Oy osti tontin ja rakensi sille jättiläislasitalon, joka ei Nykytaiteen museon "takana" ole Helsingin pohjoiseen suuntautuvan avaran näkymän katkaisija.

Näin unohtui Helsingissä linja-autoterminaalin siirto rautatieaseman viereen."

http:///www.nettisanomat.com/
1999/10/21/n9912liikenne.htm


Pertti Manninen:

Eikö kukaan uskalla kertoa Helsingin Sanomille sen jääviydestä kirjoittaa Helsingin keskustan kaavoituksesta?

Vastaus kysymykseen?

Helsingin Sanomat antaa Ohjeitaan ja Mielipiteitään eräästä Helsingin keskeisestä kaavoituskohteesta Kampin alueella. Sinänsä pääkirjoituksessa olevat asiat ovat kannatettavia, koska niissä pyritään osoittamaan järjetön massiivirakentaminen kaupunkikuvan turmelijaksi.

Paljon pahaa on Kampissakin jo tehty ja tuhoamisen pysäyttäminen on ehkä jo liian myöhäistä.

Kuvaava esimerkki nykyisen menon hyväksymisestä on kirjoituksen loppulause: "Oikea ratkaisu on jättää Kampintorin länsipäädystä näkymä Fredrikinkadulle ja siirtää jättirakennus nyt ehdotetulle paikalle. Autotalon ja Sähkötalon välinen tontti sopii siihen hyvin.
Tontti olisikin aivan liian arvokas pelkästään Kampin metroaseman sisäänkäynniksi."

Tällä lauseella Helsingin Sanomat hyväksyy alueen bisnes-slummiutumisen eikä kiinnitä huomiota siihen, että alueen avaruus katoaa vääjäämättömästi. Matalaa tilaa jää liian vähän, jäljelle jää jonkunlainen "hornankattila" yksikerroksine rakennuksineen.

Lehti ei puutu ollenkaan joihinkin aikaisempiin päätöksiin, jotka nyt tuottavat satoa. Niihin kuuluu kaupunginjohtaja Pekka Korpisen Finnlines-Vuosaari-sotkut ja -lupaukset, joiden täyttäminen johtaa hirvittävään lopputulokseen.

Lehti itse selostaa toisessa jutussa järjetöntä option puolustamistaan, joka johtaa vielä herkemmän alueen, eduskunnan edessä olevan alueen lopulliseen tuhoamiseen ja täyttämiseen. Sinne lykätään konserttitaloa kahteen kerrokseen ja Sanoman laajennusta ja ties mitä.

Onko Sanoma-WSOY pistetty ansaan vai onko se mennyt sinne ahneuksissaan vapaaehtoisesti. Joka tapauksessa uusi rakennus ja vielä optiot sitovat Helsingin Sanomien kädet, niin että se on jäävi kirjoittamaan Helsingin keskustan kaava-asioista.
Peruuttamaton tulee tapahtumaan.

Parasta mitä Sanoma-WSOY voisi tehdä olisi pitää kiinni optiostaan, maksaa ja jättää se käyttämättä ja rakentaa sille aukio, joka voitaisiin aivan hyvin nimetä myöhemmin Aatos Erkon aukioksi.

Se oli todellinen kulttuuriteko, jota kiittelisivät useat suomalaiset sukupolvet ja jonka ansiosta varmasti jäisi Suomen historiaan.

nettisanomat.com 17. joulukuuta 1999 Pertti Manninen.

Lue myös aikaisempi kirjoitus, jossa tietoja, kuinka Helsingin Sanomat onnistui saamaan nykyisen lasipalatsi-tonttinsa:

Jääkö matkustajien etu aina toiseksi liikennekeskusten rakentamisessa?

Tarkastelussa Helsinki ja Jyväskylä.

"Helsinki.

Linja-autoterminaali olisi voitu rakentaa rautatieaseman kylkeen, jos olisi haluttu.

Lyhyesti kävi näin: Vielä kymmenkunta vuotta sitten "mielipidevaikuttaja" Helsingin Sanomat oli sitä mieltä, että ratkaisu olisi hyvä. Mutta sitten astui kuvaan apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen, joka ryhtyi puuhaamaan kyseistä tonttia WTO:lle. (WTO on lyhennys World Trade Organization-nimestä.) Hän tarjosi WTO:lle tontin ostomahdollisuutta toimitalon rakentamiseksi tälle isolle organisaatiolle. Kun tämä tuli Sanoma Oy:n tietoon, niin WTO sivuutettiiin ja Sanoma Oy osti tontin ja rakensi sille jättiläislasitalon, joka ei Nykytaiteen museon "takana" ole Helsingin pohjoiseen suuntautuvan avaran näkymän katkaisija.

Näin unohtui Helsingissä linja-autoterminaalin siirto rautatieaseman viereen."

http:///www.nettisanomat.com/
1999/10/21/n9912liikenne.htm


EXTRA: Arkisto 1999: Eikö kukaan uskalla kertoa Helsingin Sanomille sen jääviydestä kirjoittaa Helsingin keskustan kaavoituksesta? LUE!

 

Sivun alkuun!

 
Nettisanomat.com-sivuston rinnakkaissivustona ( 07.08.2018 -04.01.2021) nettiin perjantaina 15.01.2021.